Subscribe: Mari Koo
http://www.marikoistinen.fi/feed/atom/
Added By: Feedage Forager Feedage Grade B rated
Language: Finnish
Tags:
esimerkiksi  että  kuin  mitä  mutta  myös  niin  ole  olen  oli  ovat  paljon  sen  sitten  sitä  tai  vaikka  voi 
Rate this Feed
Rate this feedRate this feedRate this feedRate this feedRate this feed
Rate this feed 1 starRate this feed 2 starRate this feed 3 starRate this feed 4 starRate this feed 5 star

Comments (0)

Feed Details and Statistics Feed Statistics
Preview: Mari Koo

Mari Koo



Kulutusta, nettiä ja viestintää



Updated: 2017-10-16T12:58:58Z

 



Nettideittailun aikakausi vaatii hyvää viestintää

2017-06-21T19:07:58Z

Nykyisin moni löytää kumppanin suuremmalla todennäköisyydellä verkon välityksellä kuin esimerkiksi opiskelujen tai työpaikan yhteentuomina. Modern Romance -kirja kaivelee nykyistä nettideittailua sekä laajemminkin parisuhteiden muodostumista ja ylläpitoa. Kirjan ykköskirjoittaja on koomikko Aziz Anzari, ja asiantuntemusta on tuonut sosiologi Eric Klinenberg. Kirjaa varten kaksikko on tehnyt omat tutkimuksensa ja reissanut kyselemässä ihmisten mielipiteitä eri maissa. Kelpo teos, jossa […]Nykyisin moni löytää kumppanin suuremmalla todennäköisyydellä verkon välityksellä kuin esimerkiksi opiskelujen tai työpaikan yhteentuomina. Modern Romance -kirja kaivelee nykyistä nettideittailua sekä laajemminkin parisuhteiden muodostumista ja ylläpitoa. Kirjan ykköskirjoittaja on koomikko Aziz Anzari, ja asiantuntemusta on tuonut sosiologi Eric Klinenberg. Kirjaa varten kaksikko on tehnyt omat tutkimuksensa ja reissanut kyselemässä ihmisten mielipiteitä eri maissa. Kelpo teos, jossa on monin kohdin helppo nyökytellä: tutulta tuntuu! Olin ensimmäisillä nettitreffeilläni ehkä vuonna 1998, Jyväskylässä ja Deitti.netin kautta. Sen jälkeen olen kerryttänyt paitsi omaa kokemustani, niin vaihtanut ajatuksia ystävien kanssa. Vuosien aikana muutos on ollut melkoinen: niistä kuvattomista ilmoituksista ja nettideittailun tietystä häpeällisyydestä on hypätty Tinderin kuvavirtaan ja siihen, että iso osa kumppania etsivistä hyödyntää nettipalveluita. Tinder jyllää ja karsii Tällä hetkellä nettideittailusta ei voi puhua ilman mainintaa Tinderistä. Kirjan mukana Tinderin valtteja ovat mm. helppokäyttöisyys (ei tarvitse täyttää esimerkiksi pitkiä listoja harrastuksista ja muista), pelillisyys ja kuvien käyttö. Lisäksi Tinder tuo erityisesti naisille miellyttävämpää käyttökokemusta, koska viestejä ei voi lähettää kenelle tahansa, vaan vain matcheille. Näin viestilaatikkoon ei noin vain tipahtele satunnaisia peniskuvia tai seksiehdotuksia, jos nainen ei niitä halua. Hyvät kuvat, toimivat viestit ja pian tapaamaan Vaikka kuvat ovat Tinderissä tärkeitä, ei nettideittailu etene ilman jonkinlaista tekstintuottoa. Minä kuulun niihin, jotka korostavat hyvää kirjallista ilmaisutapaa, mutta niin tekee moni muukin. Se ei tarkoita virheetöntä kirjoittamista, vaan sitä, että ylipäätään osaa tuottaa tekstiä ja vielä suht kivasti. Modern Romance vahvistaa sen, että hyvä viestittely ja kieliopin osaaminen ennustaa todennäköisempää kasvokkaista kohtaamista. Sen kohtaamisen pitäisi kirjan mukaan tapahtua suhteellisen pian, ja tämäkin on tietysti helppo allekirjoittaa. Aivomme tekevät kasvokkaistapaamisessa nopeasti päätöksen siitä, vetoaako tämä ihminen minuun. Pitkä viestittely jonkun kanssa menee ikään kuin hukkaan, jos sitä vetovoimaa ei olekaan. Lisäksi pitkässä viestittelyssä on muita riskejä. Se luo mielikuvia, jotka eivät välttämättä pidä paikkaansa. Jokin yksittäinen pieni maininta saattaa nousta kohtuuttoman suureksi. “Ai se pitää tuosta biisistä! Itse en tykkää siitä yhtään. Ei tästä voi tulla mitään suhdetta.” Kasvokkaisessa keskustelussa tällainen pikkujuttu jäisi todennäköisesti muiden tärkeämpien ominaisuuksien varjoon, mutta lyhyessä viestittelyssä siitä tulee kynnyskysymys.   Aziz Ansarin mielestä ihmisten pitäisi olla ensitreffeilä kenties armollisempia. Eli vaikka ensitapaamisen arvosanaksi antaisi vain “ihan kivan”, voisi lähteä toisillekin treffeille, koska ne kakkostreffit onnistuvat yleensä paremmin. Itse olen tästä eri mieltä. Aika on rajallista, joten olen valmis luottamaan niihin ensivaikutelmiin. Jos kolahtaa, niin sitten toiset treffit. Mutta jos ei kipinöi, niin suotta tuhlata kummankaan aikaa. Entä jos ei kolahda, niin miten viestiä? Yksi viestinnällisesti kiinnostava vaihe on se, kun takana on yhdet tai useammat treffit, ja toista kiinnostaisi, mutta toista taas ei. Miten tilanteen hoitaa se, jota ei enää kiinnosta? Modern Romance’n mukaan useimm[...]



Kuka työllistyy työpaikkailmoitusten kautta? Ainakin minä

2017-05-02T10:42:18Z

Olen tällä vuosituhannella ollut neljässä työpaikassa ja välillä yrittäjänä. Kaikki työpaikat olen saanut niin, että olen hakenut työhön työpaikkailmoituksen perusteella. En siis ole työllistynyt kuuluisiin piilotyöpaikkoihin tai verkostojen kautta. Uusin pestini alkoi juuri. Olen Vastuullisen metsänhoidon yhdistyksen, Suomen FSC:n, osa-aikainen viestintäpäälikkö. Tämä tehtävä osui silmiini netissä, ja koska vastuullisuus- ja ympäristöasiat kiinnostavat minua, oli suorastaan […]

(image) Olen tällä vuosituhannella ollut neljässä työpaikassa ja välillä yrittäjänä. Kaikki työpaikat olen saanut niin, että olen hakenut työhön työpaikkailmoituksen perusteella. En siis ole työllistynyt kuuluisiin piilotyöpaikkoihin tai verkostojen kautta.

Uusin pestini alkoi juuri. Olen Vastuullisen metsänhoidon yhdistyksen, Suomen FSC:n, osa-aikainen viestintäpäälikkö. Tämä tehtävä osui silmiini netissä, ja koska vastuullisuus- ja ympäristöasiat kiinnostavat minua, oli suorastaan pakko hakea. Sitä paitsi olen itsekin kaupunkilainen metsänomistaja.

Nyt osaltani pyrin tekemään FSC:stä Suomessa tunnetumpaa esimerkiksi kuluttajille ja metsänomistajille.

Edelliseen työpaikkaani Mehiläishoitajain Liittoon tekijää haettiin Hesarin ilmoituksella vuoden 2011 lopulla. Hain ja sain paikan. Ennen kyseistä työtä en ollut pitkään aikaan hakenut töitä, sillä oli ollut yrittäjä. Edellinen työnhakukierros oli ollut heti yliopistosta valmistuessani, vuonna 2004. Silloin näin Sähkö- ja teleurakoitsijaliiton työpaikkailmoituksen toimittajan paikasta, ja koska olin tehnyt hieman sähköalalla töitä, hain paikkaa.

Lisäksi mm. opiskeluaikojen kesätyön Maaseudun Tulevaisuudessa sain myös hakemalla avoimia kesätoimittajien paikkoja.

Ennen yliopistoa ehdin hetkeksi hyppäämään mukaan vuosituhannen vaihteen IT-huumaan. Muutin Helsinkiin tradenomiopintojen jälkeen ja hain Hesarissa ilmoitettuun Wapitin assistentin paikkaan. Firma meni konkurssiin ja minä aloitin yliopisto-opinnot.

Luonnollisesti olen vuosien varrella hakenut myös useita työpaikkoja, joita en ole saanut.

Mutta minä siis taidan olla se tyyppi, joka työllistyy niiden työpaikkailmoitusten kautta. Tietysti näin keski-ikäistyväni ja matkan varrella lukuisiin ihmisiin tutustuneena myös verkostoista voisi olla yhä enemmän apua. Eivätkä ne verkostot ole millään lailla turhia: tutuista on ollut paljon hyötyä esimerkiksi suosittelijoiden kautta sekä valmistautumisessa työpaikkahaastatteluihin.

Erityisen tärkeitä verkostot olivat silloin, kun olin yrittäjä. Tuttujen kautta löytyi monta hyvää projektia ja kirjoitushommaa.

Ehkä sitten aikanaan seuraava työ löytyy muuten kuin työpaikkailmoituksesta. Mutta nyt opettelen metsäalan vastuullisuusasiat. Erittäin kiinnostavaa ja innostavaa!




Saako tiedottaja palkaksi räkäistä naurua, jos vetoaa viestinnän eettisiin ohjeisiin?

2017-03-20T12:34:58Z

”Viestinnän eettiset ohjeet edellyttävät, että virheellisiä väitteitä ei esitetä eikä myöskään esitetä asioita tavalla, joka antaa niistä harhaanjohtavan kuvan.” Näin kirjoittivat viime viikolla Viestinnän eettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Elisa Juholin ja varapuheenjohtaja Henrik Rydenfelt. He viittasivat kirjoituksellaan esimerkiksi Valioon ja turvealaan, jotka ovat viime aikoina olleet esillä siksi, että ovat kertoneet jotain muuta kuin mitä tutkimuksissa […]”Viestinnän eettiset ohjeet edellyttävät, että virheellisiä väitteitä ei esitetä eikä myöskään esitetä asioita tavalla, joka antaa niistä harhaanjohtavan kuvan.” Näin kirjoittivat viime viikolla Viestinnän eettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Elisa Juholin ja varapuheenjohtaja Henrik Rydenfelt. He viittasivat kirjoituksellaan esimerkiksi Valioon ja turvealaan, jotka ovat viime aikoina olleet esillä siksi, että ovat kertoneet jotain muuta kuin mitä tutkimuksissa on sanottu. Kukin organisaatio ja ala pyrkii tietysti edistämään omaa asiaansa tai bisnestä. Mutta keinot eivät saisi olla mitä tahansa. Nykyisin jää myös helposti kiinni väitteistä, jotka eivät pidäkään paikkaansa. Juholin ja Rydenfelt toteavat toimintaohjeissaan mm. seuraavaa: ”Toisten esittämiin, omiin intresseihin sopiviin väitteisiin on suuri houkutus nojata, vaikka ne osoittautuvat lopulta kestämättömiksi. Ei pidä antaa johtaa itseään harhaan ja hyväksyä puolueellisia tai yksipuolisia esityksiä.” Itse haluan uskoa, että lopulta tässä pelissä voittajiksi nousevat ne yritykset, jotka oikeasti puhuvat faktoista eiväkä vaihtoehtoisista totuuksista. Ne saavat puolelleen myös fiksut kuluttajat. Firman maine rapautuu tehokkaasti, jos viestintä vain kiillottaa ja kehuu. Arvostan sitä, kun alan sisältä pystytään nostamaan esiin myös niitä vähemmän mairittelevia aiheita. Esimerkiksi tutkija Markus Vinnari, itsekin vegaani, ruoti hyvin blogitekstissään veganismin ongelmia. Hän totesi, että on myös veganismin etu, kun ruokavalion helppoudesta tai maukkaudesta ei anneta liian ruusuista kuvaa. Sama ajatuskuvio pätee varmaan melkein mihin tahansa muuhunkin aiheeseen tai tuotteeseen. Lisäksi soppaa sekoittavat viestintäammattilaisten roolit. Jussi Pullinen kirjoitti Hesarissa niistä haasteista, joita avoimuuden aika ja työntekijälähettiläisiin nojaava ajattelu asettaa. Pullinen toteaa, että työntekijän pitäisi olla ensisijaisesti oma itsensä, vasta sitten työntekijä. Johdon tulisi huolehtia kulttuurista ja siitä, että asioista voi kertoa avoimesti. Tämä avoimuus toimii yhtiön mainoksena ja luottamuksen takeena. Mutta pystyykö viestintää tekevä henkilö oikeasti sanomaan, että en muuten suostu tällaista valheellista tiedotetta kirjoittamaan? Ovatko yhtiöt valmiita tuohon Pullisen esiintuomaan kulttuuriin, jossa voidaan kertoa asioista avoimesti? Vai saako tiedottaja johdolta lähinnä räkäistä naurua, jos vetoaa viestinnän eettisiin ohjeisiin? ”Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt?” Samalla myös moni toimittaja joutuu pohtimaan, voiko välittää tätä firman tiedotetta eteenpäin vai onkohan tässä nyt paljon puppua joukossa? Jos jo aiemmin sama firma on jäänyt kiinni totuuden muuntelusta, niin tekeekö se samaa edelleen? Perustoimittajana puppupuheen määrää on toki vaikea arvioida. Onneksi on Pauli Ohukaisen kaltaisia tieteentekijöitä.  Näin saamme kuulla suoraan tutkijalta, että ei se juuston syöminen edelleenkään ole sydänterveyttä edistävä tekijä, vaikka otsikoista niin olisi voinut luulla. Ellun Kanojen blogissa Merja Mähkä kannustaa tutkijoita ja muita asiantuntija tarttumaan härkää sarvista ja kommunikoimaan rohkeasti itse. Tällöin pienenee riski myös siihen, että muut hoitavat viestinnän ja oikovat mutkat suoriksi. Lisää erilaisia viestinnällisiä kriisejä on silti varmasti luvassa esimerkiksi elintarvikealalla ja ympäristöön liitt[...]



Onneksi tietokirja ei vaadi mielikuvitusta

2017-01-26T14:08:01Z

Lapsena haaveilin kirjailijan ammatista. Haaveilin myös kirjastonhoitajan työstä. Vähän vanhempana hautasin molemmat haaveet: totesin, ettei mielikuvitukseni riitä kirjojen kirjoittamiseen, eikä kirjastopestikään enää tuntunut niin hienolta. Nyt olen kuitenkin julkaissut toisen tietokirjan. Tämän viimeisemmän, Ruokamysteerit, tein yhdessä ystäväni Leena Putkosen kanssa. Tietokirja on mielestäni monin tavoin helpompi tuotos kuin kaunokirja: tarvitaan vain hyvä idea, mielikuvitusta ei […]

Lapsena haaveilin kirjailijan ammatista. Haaveilin myös kirjastonhoitajan työstä. Vähän vanhempana hautasin molemmat haaveet: totesin, ettei mielikuvitukseni riitä kirjojen kirjoittamiseen, eikä kirjastopestikään enää tuntunut niin hienolta.

Nyt olen kuitenkin julkaissut toisen tietokirjan. Tämän viimeisemmän, Ruokamysteerit, tein yhdessä ystäväni Leena Putkosen kanssa.

Tietokirja on mielestäni monin tavoin helpompi tuotos kuin kaunokirja: tarvitaan vain hyvä idea, mielikuvitusta ei tarvitse olla, voit kirjoittaa faktoja ja kustannussopimuksenkin voi neuvotella pelkästään näytetekstin avulla. Sitä paitsi tietokirjat on paljon helpompi saada kustannusputkeen kuin romaanit, ja jonkun apurahankin voi saada (mutta epätodennäköistä on, että saa niin hyvän apurahan, että se vastaisi keskituloisen palkkatuloa).(image)

Ruokamysteereiden tekeminen haukkasi viime vuonna aikaa ja aivotyötä. Kun kirja joulukuussa oli käsissäni, tiesin, etten kykene sitä itse vielä hetkeen lukemaan: itse havaitsisin siitä ennen kaikkea puutteet ja ne kohdat, joihin olisin vielä halunnut panostaa.

Tällaisia kirjoja ei tietenkään tehdä siksi, että niillä tienaisi. Motivaattorit ovat muita, kuten uskoa siihen, että tästä aiheesta kannattaa valistaa muitakin. Ja oman egon pönkitys on tietysti yksi tärkeä tekijä, kirjan julkaisemalla voi kuvitella olevansa jonkinlainen asiantuntija.

Kirjan tekstien koostaminen oli todella mielenkiintoista, ja koska ravitsemus ei ole minulle tuttua, opin paljon myös Putkosen kirjoituksista. Nyt sitten jännätään, mitä lukijat ovat kirjasta mieltä. Onhan kirja melkoinen soppa, ja ehkä yritimme haukata liian ison palan, kun tungimme kirjaan aiheita laidasta laitaan, laihdutuksesta geenimuunteluun ja sokerista elintarvikkeiden hiilijalanjälkiin, luomutuotannosta lisäaineisiin. Mutta kai se tavallaan kuvastaa ruokakeskustelun monipuolisuutta ja sen monipuolisuuden mukaan tuomaa vaikeutta.  

Saa nähdä, milloin kumpuaa seuraavaa kirjaidea ja johtaako se uuteen teokseen. Vaikka kirjan tekeminen ei olekaan silkkaa iloa, niin totta kai lopputuloksen saaminen käsiin on palkitsevaa.  

 




Knausgård: ”Tietämyksemme tavaramerkeistä on valtavaa”

2016-05-30T12:43:27Z

Viime vuosien yksi kohutuimmista kirjailijoista on ollut Karl Ove Knausgård, jonka Taisteluni-romaanit ovat koukuttaneet myös minut. Viimeisin eli kuudes osa on yli tuhatsivuinen järkäle, ja välillä kerronta on kieltämättä puuduttanut, mutta välillä on niin herkullista pohdintaa. Kulutuksen kannalta pitää nyt kirjata muistiin Knausgårdin tavaramerkkeihin liittynyttä ajatusvirtaa: ”Tiesin millaisia signaaleja erilaiset sohvat lähettivät, samoin teenkeittimet ja leivänpaahtimet, lenkkitossut ja […]

Viime vuosien yksi kohutuimmista kirjailijoista on ollut Karl Ove Knausgård, jonka Taisteluni-romaanit ovat koukuttaneet myös minut. Viimeisin eli kuudes osa on yli tuhatsivuinen järkäle, ja välillä kerronta on kieltämättä puuduttanut, mutta välillä on niin herkullista pohdintaa.

Kulutuksen kannalta pitää nyt kirjata muistiin Knausgårdin tavaramerkkeihin liittynyttä ajatusvirtaa:

”Tiesin millaisia signaaleja erilaiset sohvat lähettivät, samoin teenkeittimet ja leivänpaahtimet, lenkkitossut ja reput. Osasin arvioida suhteellisen tarkkaan jopa telttoja sen perusteella millaisen signaalin ne lähettivät. Tätä tietämystä ei ollut kirjoitettu minnekään, tuskinpa sitä edes tunnustettiin tietämykseksi, se oli enemmänkin asioiden tilasta hankittua tietoa ja vaihteli sosiaalisissa kerrostumissa, niin että se joka kuului yläluokkaan paheksuisi sohvamieltymyksiäni ja sohvatietouttani, samoin kuin minä voisin paheksua niiden ihmisten sohvamakua jotka kuuluivat alempaan statusryhmään kuin omani, ei niin että väheksyisin heitä henkilöinä, se ei tullut mieleenikään, vaan heidän sohviaan. Ehkä en edes sanoisi sitä, koska en halunnut vaikuttaa ennakkoluuloiselta, mutta ajattelisin niin, voi luoja miten hirveä sohva. Ajattelin joskus että tämä lähes kaikkia tavaramerkkejä ja niiden käytännöllistä ja sosiaalista merkitystä koskeva tietämys oli valtava, eikä se olennaisesti eronnut luonnonkansojen tietämyksestä, niiden jäsenethän tiesivät jokaisen lähistöllä kasvavan kasvin, puun ja pensaan nimen, ja lisäksi he tiesivät millaisia ominaisuuksia niillä oli ja mihin niitä voitiin käyttää.”

[- – -]

”Ajatelkaamme vaikkapa mitä eroa huoltoasemalla on väkevällä ja miedolla sinapilla, grillatulla ja paistetulla makkaralla, raa’alla ja paahdetulla sipulilla, tai mita eroa ruokakaupassa on ranskalaisella Dijon-sinapilla, englantilaisella Colman’s mustardilla ja skånelaisella sinapilla, puhumattakaan viineistä, jotka ovat kulttuurisesti ilmaisuvoimaisia ja sosiaaliselta merkitykseltään äärimmäisen painokkaita. Mekään emme ajattele mitä kaikkea tietoa joudumme käsittelemään joka päivä, emme näe sitä, se on osa meitä itseämme, sitä mitä me olemme. Tätä on meidän maailmamme: Blaupunkt, ei sinivuokko, Rammstein, ei sormustinkukka, Fiat, ei fiba.”

Knausgård, Karl Ove: Taisteluni. Kuudes kirja. 2016. Like Kustannus Oy. 322 – 323

 




Ruokamysteerit-projektimme starttasi netissä

2016-05-27T08:06:54Z

Olen suunnilleen koko 2000-luvun ajan seurannut ruokaan liittyvää keskustelua, sen vellomista ja muutoksia. Kun vuosituhannen tuotteessa vähärasvaisuus oli iso asia, niin nyt hehkutetaan proteiinipitoisuuksia. Vuosien aikana on nähty mm. lähiruoan nousu, keskustelua ruoan hiilijalanjälkimerkkinnästä, ja hortoilun into. Keskustelu eläintuotannon eettisyydestä on ollut voimakasta, samoin on pohdittu hupenevia kalakantoja ja mietitty, saadaanko hyönteisistä tulevaisuuden proteiinilähde. Tästä kaikesta […]

Olen suunnilleen koko 2000-luvun ajan seurannut ruokaan liittyvää keskustelua, sen vellomista ja muutoksia. Kun vuosituhannen tuotteessa vähärasvaisuus oli iso asia, niin nyt hehkutetaan proteiinipitoisuuksia. Vuosien aikana on nähty mm. lähiruoan nousu, keskustelua ruoan hiilijalanjälkimerkkinnästä, ja hortoilun into. Keskustelu eläintuotannon eettisyydestä on ollut voimakasta, samoin on pohdittu hupenevia kalakantoja ja mietitty, saadaanko hyönteisistä tulevaisuuden proteiinilähde.

Tästä kaikesta ja monesta muusta aiheesta työstän parhaillaan kirjaa  ystäväni, fiksun ja hauskan Leena Putkosen kanssa. Hän tuo kirjaan näkökulmia erityisesti laillistetun ravitsemusterapeutin asiantuntemuksellaan, mutta kyllä hän tietää paljon myös ruoan ympäristövaikutuksista. Mitä mieltä pitäisi olla margariinista, entä voista, sokerista tai suolasta? Veganismista, paleosta, karppauksesta, lisäaineista?

Tavoitteemme on yhdistää eettis-ekologinen ruokapuhe ravitsemuskeskusteluun. Julkisen kirjoittelun olemme jo aloittaneet Ruokamysteerit-nettisivulla ja Facebookissa. Kirjan julkaisee ensi vuonna Otava. Projektia varten olen nyt hetken palkattomalla vapaalla parin pienen apurahan turvin.




Iik, kemikaaleja! Mitään en ymmärrä, mutta pahalta kuulostaa!

2016-04-07T11:02:16Z

Silicon ja silicone, mitä ne tarkoittavat ja onko niillä jotain eroa? Tämä kysymys heitettiin yleisölle eilen Journalistiliiton, Suomalaisten Kemistien Seuran ja Helsingin yliopiston kemian laitoksen järjestämässä koulutuksessa. Paikalla oli joukko toimittajia, ja täytyy myöntää, että minä kuuluin niihin, joka ei olisi osannut eroa kertoa noin vaan. Tavallaan lohdullista, mutta osittain toimittajien ammattikunnan kannalta myös kiusallista, oli kuulla, […]

Silicon ja silicone, mitä ne tarkoittavat ja onko niillä jotain eroa?

Tämä kysymys heitettiin yleisölle eilen Journalistiliiton, Suomalaisten Kemistien Seuran ja Helsingin yliopiston kemian laitoksen järjestämässä koulutuksessa. Paikalla oli joukko toimittajia, ja täytyy myöntää, että minä kuuluin niihin, joka ei olisi osannut eroa kertoa noin vaan.

Tavallaan lohdullista, mutta osittain toimittajien ammattikunnan kannalta myös kiusallista, oli kuulla, että molemmat sanat suomennetaan usein silikoniksi. Silicon tarkoittaa kuitenkin aivan jotain muuta: se on alkuaine pii.

Ylipäätään ei käy kateeksi kemistejä ja vastaavia luonnontieteen ammattilaisia. Perustoimittajan tuntemus näihin aihealueisiin ei ole kovin hyvä, joten virheitä löytyy jutuista usein (ja nettikeskusteluissa niitä on varmasti vielä enemmän). Kemian laitoksen väki kehotti rohkeasti olemaan yhteydessä ja varmistamaan esimerkiksi termistön ennen juttujen julkaisua.

Yhdellä kalvolla näytettiin muutama perustermi ja se, miten niitä käytetään harhaanjohtavasti. ”Kemikaalivapaa” on esimerkiksi kuluttajaviestinnässä hyvin yleisesti käytetty sana, vaikka sille ei ole mitään pohjaa.

Tällainen perustiedon jakaminen toimittajille on mielestäni erittäin tervetullutta. Juttuja tehdessä pitäisi osata arvioida edes se, ymmärtääkö itse aiheesta ja onko mahdollista, että jotain menee pieleen siksi, että ei ymmärrä tarpeeksi. Eikä kaikki ole tieteellistä tietoa, vaikka väitteet olisi puettu luotettavan oloisten sanojen muotoon.

 

(image)

 

 

 




Nuoruuden fanitus, hunaja ja Heikki Salo

2016-02-02T12:40:31Z

Nuoruudessani, parikymmentä vuotta sitten, kuuntelin illat pitkät Miljoonasadetta, toki muutaman muun bändin ohella. Osasin monista lauluista sanoja ulkoa ja hoilotin mukana: ”Sä oot made in taivas beibi, sä oot pullo hunajaa Huomenna on päivä uus ja tänään juhlitaan” Enpä osannut arvata, että joskus paljon myöhemmin pyytäisin Miljoonasateen Heikki Saloa puhumaan mehiläishoitajien tilaisuuteen. Viime syksynä huomasin Salon […]

Nuoruudessani, parikymmentä vuotta sitten, kuuntelin illat pitkät Miljoonasadetta, toki muutaman muun bändin ohella. Osasin monista lauluista sanoja ulkoa ja hoilotin mukana:
(image)
”Sä oot made in taivas beibi, sä oot pullo hunajaa
Huomenna on päivä uus ja tänään juhlitaan”

Enpä osannut arvata, että joskus paljon myöhemmin pyytäisin Miljoonasateen Heikki Saloa puhumaan mehiläishoitajien tilaisuuteen. Viime syksynä huomasin Salon some-päivityksiä omasta hunajasta ja mehiläishoidosta, ja siksi otin häneen yhteyttä työni puolesta.

Viime sunnuntaina koitti seminaaripäivä. Sain kuunnella Salon ajatuksia sekä lyriikoiden kirjoittamisesta että mehiläishoitoharrastuksesta ja ihailla leppoisaa puhujaa.

Sisäinen teinityttöni tietysti kainosti kiherteli, vaikka yritin käyttäytyä aikuisen asiallisesti ja jutella järkeviä (joka on tietysti vaikeaa, jos tosissaan ja typerästi yrittää olla aikuisen asiallinen).

Nimmaria en pyytänyt, sillä luulen, että tein sen jo parikymmentä vuotta sitten Liperin yläasteella, jossa Miljoonasade jostain syytä veti meille oppilaille päiväkeikan.

Mutta hei, Heikki Salo mehiläistarhaajana! Mahtavaa! Se on mahtavaa myös koko alalle, sillä onhan julkkisharrastaja viestinnällisesti plussaa.

Ja koska elämä voi edelleen yllättää, niin ehkä joskus innostun lyriikoiden kirjoittamisesta ja päädyn opettelemaan taitoa Salon vetämälle kurssille?




Glitterin koristamaa blogiporukkakehua

2015-12-22T13:01:23Z

Eilen istuin kapakassa toverijoukon kanssa, wanhojen bloggaajien pikkujouluissa. Eivät nuo kemut enää kerää paikalle yhtä paljon porukkaa kuin joskus, mutta silti oli taas kiva tavata monia tuttuja ihmisiä. Vieläpä sellaisia, joiden seuraan on helppo solahtaa, vaikka edellisestä tapaamiskerrasta on pitkä aika. Minulla ei ole esimerkiksi opiskeluaikaista kaveriporukkaa, jota näkisin. Blogiporukka sen sijaan on. Jaksan aina uudelleen […]

Eilen istuin kapakassa toverijoukon kanssa, wanhojen bloggaajien pikkujouluissa. Eivät nuo kemut enää kerää paikalle yhtä paljon porukkaa kuin joskus, mutta silti oli taas kiva tavata monia tuttuja ihmisiä. Vieläpä sellaisia, joiden seuraan on helppo solahtaa, vaikka edellisestä tapaamiskerrasta on pitkä aika.

Minulla ei ole esimerkiksi opiskeluaikaista kaveriporukkaa, jota näkisin. Blogiporukka sen sijaan on. Jaksan aina uudelleen hämmästyä siitä, että vuosina 2004–2009 olen tutustunut isoon määrään ihmisiä pelkästään siksi, että ryhdyin aikoinaan kirjoittamaan internetiin.

Joistakin on tullut läheisiä ystäviä, toisista kivoja kavereita, osasta hyvänpäiväntuttuja. Monelta heistä olen myös kysynyt neuvoja tai apua mitä erilaisimmissa tilanteissa, ja sitä apua olen aina myös saanut. Nykyisin tietysti viestit lentelevät Facebookissa ja muiden elämästä pysyy jollain lailla tietoisena Fb-virran myötä.

Eilisilta osoitti taas sen, miten mukavaa näiden ihmisten seurassa onkaan. Ilta oli glitterin koristamaa naurua ja väliin vakavampia keskusteluja eli mitä mainiointa olemista.

Kiitos teille.

Parhainta joulua kaikille.

 




”Hunajani on väärennettyä” -epäily oli esillä jo sata vuotta sitten

2015-11-19T15:18:06Z

Ruuan alkuperä ja mahdolliset alkuperään liittyvät huijaukset ovat nykyisin esillä laajasti. Mutta mitään varsinaisesti uutta asiassa ei ole: eiköhän erilaisilla huijauksilla ole yritetty tehdä rahaa (tai parempia oravannahkoja) niin kauan, kuin se on ollut mahdollista. Mutta pakko myöntää, että vuoden 1913 Kekri-lehden teksti mahdollisista väärennetyistä hunajista pysäytti. Siis sata vuotta sitten on jouduttu pohtimaan, onko […]

Ruuan alkuperä ja mahdolliset alkuperään liittyvät huijaukset ovat nykyisin esillä laajasti. Mutta mitään varsinaisesti uutta asiassa ei ole: eiköhän erilaisilla huijauksilla ole yritetty tehdä rahaa (tai parempia oravannahkoja) niin kauan, kuin se on ollut mahdollista.

Mutta pakko myöntää, että vuoden 1913 Kekri-lehden teksti mahdollisista väärennetyistä hunajista pysäytti. Siis sata vuotta sitten on jouduttu pohtimaan, onko ostettu hunaja aitoa vai ei.

Eipä ihme, että edelleen moni kuluttaja ottaa yhteyttä ja epäilee hunajaansa. Yleensä kuluttaja ajattelee, että hunajaan on lisätty kidesokeria, koska siinä on sokerimaisia möykkyjä. Tällöin kyseessä on kuitenkin hunajan normaali kiteytymisprosessi.

Kekri-lehden teksti kannustaa myös nykyiseen lähiruoka-ajatteluun: kun tuotteen ostaa suoraan tuottajalta, voi helposti selvittää, mitä oikeasti saa.

Enää ei onneksi tarvitse kysellä, kaipaako hunajan kauppa lain suojaa. Hunajalla, kuten monilla muilla elintarvikkeilla, on nykyisin omat asetuksensa ja vaatimuksensa. Myös erilaisten hunajaväärennösten selvittäminen on helpompaa kuin sata vuotta sitten. Nykyisin epäillään esimerkiksi sitä, että kiinalainen hunaja muuttuu matkalla vaikkapa maineikkaaksi Manuka-hunajaksi. Toinen huijaustapa on sotkea juoksevaan hunajaan muita ainesosia: aistinvaraisesti niitä on kuluttajan käytännössä mahdotonta erottaa.

Kekri oli siipikarjan, mehiläisten ja pikkukarjan hoitajien lehti. Ja taas historia toistaa itseään, sillä tiedän monta mehiläistarhaajaa, joilla on myös kotikanoja.

(image)

Kuvan artikkeli: Kekri 1913, nro 3, s. 39




Hunaja on huipputuote mutta silti sokeria

2017-02-03T18:57:39Z

Hunajakirjailijana olen viime aikoina antanut tavallista enemmän kommentteja hunajasta. Hyvin usein toimittajat haluavat tietää hunajan terveellisyydestä. Toki vastaan heille, mutta toivoisin, että muut näkökulmat ja kaikki se kiinnostava, mitä hunajaan ja mehiläisiin liittyy, nousisivat paremmin esiin. Nimittäin totuus on se, että hunaja on ennen kaikkea sokeria. Sokeria ei voi väittää terveystuotteeksi, oli se missä muodossa […]Hunajakirjailijana olen viime aikoina antanut tavallista enemmän kommentteja hunajasta. Hyvin usein toimittajat haluavat tietää hunajan terveellisyydestä. Toki vastaan heille, mutta toivoisin, että muut näkökulmat ja kaikki se kiinnostava, mitä hunajaan ja mehiläisiin liittyy, nousisivat paremmin esiin. Nimittäin totuus on se, että hunaja on ennen kaikkea sokeria. Sokeria ei voi väittää terveystuotteeksi, oli se missä muodossa hyvänsä. Ravitsemuksen näkökulmasta hunajan terveysominaisuus tavalliseen sokeriin verrattuna on se, että hunajasta saa saman makeuden vähemmällä kalorimäärällä. Entsyymipuhe johtaa helposti harhaan ”No entä ne paljon puhutut entsyymit, eivätkös ne tee hunajasta terveellistä?”, kysytään. Hunajan entsyymipuhe on mielestäni harhaanjohtavaa. Kuinka moni meistä maallikoista ymmärtää, mitä entsyymit edes todella ovat ja miten ne käyttäytyvät elimistössämme? Niinpä. En minä ainakaan ymmärrä. Hunajan tuotannossa entsyymeillä on merkitystä siksi, että tiettyjen entsyymien kautta arvioidaan, onko hunajaa käsitelty ja varastoitu oikein. Toisaalta entsyymit ovat tärkeitä sen vuoksi, että mehiläiset saavat muutettua meden hunajaksi. Sen sijaan päivittäisen ravitsemuksemme laadun kannalta hunajan entsyymeillä ei nykytiedon valossa ole merkitystä. Myös elimistömme tuottaa vaikka mitä entsyymejä, mutta eipä niillä juuri kukaan kehuskele. ”Hei, sain syljestäni tänäänkin amylaasia ja ohutsuolessani ahkeroi sakkaraasi!” Hunajalla on toki tutkittuja terveysvaikutuksia, kuten haavojen hoito ja yskän lievitys, ja saattaa se helpottaa myös siitepölyallergioita. Mutta arkinen hunajan käyttö ei hetkauta kokonaisravitsemusta. Hunajaa ei syödä kovin paljon kerralla, joten merkitys on siksikin vähäinen. Tietysti olen kuullut juttuja heistä, jotka vakuuttavat, että hunajan syömisen aloitettuaan eivät ole koskaan esimerkiksi sairastaneet flunssaa. Tällaisia hunajan vaikutuksia on kuitenkin todella vaikeaa todistaa luotettavaksi. Ehkä henkilö on myös alkanut muuten syödä terveellisemmin ja pestä käsiään? Mutta mikäs siinä, jos uskoo hunajan olleen ratkaiseva tekijä. Eihän hunajasta normaalikäytössä ole mitään haittaa, ja hunaja on edullista verrattuna uskomattomilla terveysväitteillä myytyihin huuhaa-tuotteisiin. Ravitsemustutkimus on aina vaikeaa: meihin vaikuttavat niin monet tekijät (esimerkiksi perimä tai unen laatu ja määrä), että vertailukelpoisen aineiston tuottaminen on erittäin haastavaa. Välillä kuitenkin näitä yritetään tehdä. Elimistössä hunaja toimii kuten muutkin sokerit Ystäväni linkitti yhdysvaltalaisuutisen, jonka otsikossa todetaan, että hunaja ei ole niin terveellistä kuin luulemme. Juttu kertoo tutkimuksesta, jossa  kahden viikon ajan koehenkilöt saivat jotakin makeuttajaa. Yksi näistä oli hunaja. Hunajaryhmän henkilöiden verenpaine, paino, kolesteroliarvot tai muut tekijät olivat samalla tasolla kuin muillakin. Nämä tulokset olivat jutun mukaan pettymys hunajateollisuudelle, joka oli osallistunut tutkimuksen rahoitukseen. Mutta ei tuloksessa pitäisi olla mitään suurta yllätystä. Ei elimistömme erota, mistä lähteestä sokeri on peräisin. Silti hunaja on tietysti mielestäni paras makeuttaja. Se on todella hyvää. Sen alkuperän[...]



Asiantuntijan pitää osata heittäytyä Instagram-kuvaan

2015-09-04T12:31:55Z

Nyt Hunaja-kirjani on myynnissä! Kirjan julkaiseminen tarkoittaa tietysti myös haastattelujen antamista ja tiedotustilaisuudessa patsastelua. Niinpä tiistaina suuntasin Sanomatalolle Groove FM:lle Minni Salmisen haastateltavaksi. Mutta eihän nykymediassa riitä se, että asiantuntija kertoo siitä, mistä kuvittelee jotain vähän tietävänsä.  On myös osattava poseerata sosiaalisen median kuvia varten. Ja sen taidon minä onneksi osaan. Olen jo niin tottunut tuijottelemaan omaa […]

Nyt Hunaja-kirjani on myynnissä! Kirjan julkaiseminen tarkoittaa tietysti myös haastattelujen antamista ja tiedotustilaisuudessa patsastelua. Niinpä tiistaina suuntasin Sanomatalolle Groove FM:lle Minni Salmisen haastateltavaksi.

Mutta eihän nykymediassa riitä se, että asiantuntija kertoo siitä, mistä kuvittelee jotain vähän tietävänsä.  On myös osattava poseerata sosiaalisen median kuvia varten.

Ja sen taidon minä onneksi osaan. Olen jo niin tottunut tuijottelemaan omaa naamaani mitä erilaisimmissa kuvissa, että en epäröi, jos toimittaja haluaa ottaa kuvan.

Lisäksi olen oppinut, että toimittajia tavatessa kannattaa aina pitää mukana myös hunajapurkkia. Sillä saa kuviin mukaan myös asiaa pelkän oman naaman lisäksi.

 

(image)

Kuva: Minni Salminen / Groove FM

 

Toisaalta mediahuomio kannattaa hyödyntää myös itse. Radiostudiossa myös haastateltava voi ottaa kuvan.

(image)

 

Onko tämä sitten liikaa itsensä esiin tuomista sen sijaan, että asia saisi huomion? Ehkä. Mutta minä osaltani myyn tuotettani eli kirjaani. Minulle tämä on luonteva tapa toimia.

Tähän voi myös suhtautua pienellä feministisella otteella: jos ärsyttää, että media täyttyy nuorten ja nättien naisten tai setämiesten kuvista, niin pitää itse toimia niin, että siellä olisi myös keski-ikäistyviä naisia.

Mitä minä siellä Groove FM:llä sitten puhuin? Sen voi toki kuunnella netistä. Grooven nettisivuilta löytyy monta podcastia mehiläisviestijän höpinöistä.

 




Roundup-blogitekstini ilmoitettiin FB:lle herjaavana

2015-08-17T09:49:45Z

Perjantaina kirjoitin töissä Hunajalla höystettyä -blogiin siitä, miten Helsingissä huoltoyhtiöden sekä puistoalueiden hoidon toimesta käytetään glyfosaattia sisältäviä rikkaruohojen torjunta-aineita. Näihin aineisiin kuuluu mm. Roundup. Tänä aamuna yritin jakaa suoraa linkkiä tekstiini Facebookissa. Yllättäen se ei onnistunut: ”Warning: This Message Contains Blocked Content. Your message couldn’t be sent because it includes content that other people on […]

Perjantaina kirjoitin töissä Hunajalla höystettyä -blogiin siitä, miten Helsingissä huoltoyhtiöden sekä puistoalueiden hoidon toimesta käytetään glyfosaattia sisältäviä rikkaruohojen torjunta-aineita. Näihin aineisiin kuuluu mm. Roundup.

Tänä aamuna yritin jakaa suoraa linkkiä tekstiini Facebookissa. Yllättäen se ei onnistunut:

”Warning: This Message Contains Blocked Content.
Your message couldn’t be sent because it includes content that other people on Facebook have reported as abusive.”

Eli tekstini oli ilmoitettu sellaiseksi, että se sisältää loukkaavaa tai herjaavaa sisältöä.

Jännää. Koskaan aiemmin tekstejäni ei ole tällä tavalla ilmoitettu, vaikka olen kirjoittanut mielestäni kriittisempiäkin tekstejä.

Eikä teksti mielestäni sisällä mitään sellaista, jota voisi pitää herjaavana. Yritysten kunniaa ei voi edes loukata. Tekstini raportoi mielestäni asiallisesti sekä glyfosaatin käyttöä että huoltoyhtiöiden toimintaa. Yhden yrityksen kerron nimeltä, koska he eivät vastanneet kyselyyni ja yhteydenottopyyntöihini, vaan vain löivät luuria korvaan.

En tiedä, miten voisin ilmaista Facebookille, että teksti ei sisällä herjauksia. Joukkovoimalla tuon ilmoituksen kumoaminen varmaan onnistuisi.

Mutta itse asian kannalta moinen herjausväite ei toki haittaa. Nyt tämä aihe leviää varmasti vielä laajemmin.

Kiinnostavaa olisi silti tietää, miksi Facebook totesi tekstini herjaavaksi, kun moni kokee, että paljon pahempia sisältöjä saa levittää Facebookissa vapaasti.

Päivitys klo 10.18:

Nyt suoran linkin jakaminen Facebookissa onnistuu. Jossain tapahtui siis jokin liikahdus!




Kirjan kirjoittaminen ja virheiden pelko

2015-08-11T11:37:18Z

Kulutin  kesälomaani paitsi lomaillen, myös tulevan Hunaja-kirjani viimeisten viilausten parissa. Kaikesta viilauksesta huolimatta on  lähes varmaa, että kirjaan jäi virhe tai useampia. Se hieman ahdistaa, vaikka olen ennenkin julkaissut tekstejä, joissa on virheitä. Mutta ne tekstit ovat olleet lehtijuttuja tai nettitekstejä. Mahdollisiin virheisiin on voinut suhtautua kevyemmin: lehtijutuista voi tehdä oikaisun ja nettitekstiin korjauksen. Kirja on eri […]

Kulutin  kesälomaani paitsi lomaillen, myös tulevan Hunaja-kirjani viimeisten viilausten parissa.
Kaikesta viilauksesta h(image) uolimatta on  lähes varmaa, että kirjaan jäi virhe tai useampia.

Se hieman ahdistaa, vaikka olen ennenkin julkaissut tekstejä, joissa on virheitä. Mutta ne tekstit ovat olleet lehtijuttuja tai nettitekstejä. Mahdollisiin virheisiin on voinut suhtautua kevyemmin: lehtijutuista voi tehdä oikaisun ja nettitekstiin korjauksen.

Kirja on eri asia. Sen virheitä ei noin vain kätevästi oikaista. Se jää hyllyihin ja sitä mahdollisesti käytetään lähteenä muualla.

Kun kyseessä on tietokirja, niin tietysti lukijalla on oikeus olettaa, että faktat on oikein eivätkä edes typerät kirjoitusvirheet häiritse lukemista.

Tosin kustannustoimittaja on tehnyt tekstin parissa hyvää työtä. Arvostan todella paljon sitä, että pitkästä aikaa joku kävi huolella läpi tekstini ja viilasi kömpelöitä lauseita ja outoja virkkeitä paremmiksi.

Eräs kaveri lohdutti, että kirjasta ei levitetä kymmenientuhansien painosta, joten virhe ei päädy niin monien silmien alle kuin vaikka Hesarin juttu. Ei lohduttanut, sillä kirja jää esimerkiksi kirjastoihin, joten ajan myötä sitä voi silmäillä iso joukko.

Toinen totesi, että aina on niitä, jotka tuntevat suurta riemua löytäessään muiden virheitä. Nyt minulla on mahdollisuus ilahduttaa heitä. Se ajatus hieman lämmittää.

Niitä kirjani mahdollisia virheitä pääsee etsimään elokuun viimeisellä viikolla, mikäli kirjan painossa ja jakelussa ei synny ongelmia.

Pistäkäähän siis viestejä, kun löydätte virheitä. Palkitsen teidät kiitoksin.

 

Kansi ja kannen kuva: Anna Autio
Annan ottamat kuvat ovat todella hienoja. Siksi voin luvata, että vaikka kirjasta löytyy virheitä, niin kuvat ovat upeita. 




Kuvaaja, taittaja, graafikko, toimittaja: opettele erottamaan mehiläinen, kimalainen ja ampiainen

2015-06-15T12:21:34Z

Tänään työkaverini esitteli Kodin Kuvalehden Puutarhassa-julkaisun juttua hunajantuotannosta. Kiva juttu, paljon asiaa ja monta hyvää kuvaa. Mutta jutun aloittavassa pääkuvassa oli valitettavan tutuksi tullut virhe. Kukassa pörräsi selvästi kimalainen eikä mehiläinen. Ymmärrän, että teistä monista asia on mitätön. Pörriäinen kuin pörriäinen. Mutta meille ötökkäihmisille ja tarhamehiläisten kanssa tavalla tai toisella toimiville tämä on merkittävä virhe. […]

Tänään työkaverini esitteli Kodin Kuvalehden Puutarhassa-julkaisun juttua hunajantuotannosta. Kiva juttu, paljon asiaa ja monta hyvää kuvaa.

Mutta jutun aloittavassa pääkuvassa oli valitettavan tutuksi tullut virhe. Kukassa pörräsi selvästi kimalainen eikä mehiläinen.

Ymmärrän, että teistä monista asia on mitätön. Pörriäinen kuin pörriäinen.

Mutta meille ötökkäihmisille ja tarhamehiläisten kanssa tavalla tai toisella toimiville tämä on merkittävä virhe. Sama kuin se, että porotaloudesta kertovassa jutussa olisi kuva hirvestä.

Erityisesti tällaisessa jutussa, jossa on erikseen kuvattu mehiläistarhaajaa ja mehiläisiä, on erityisen outoa, että pääkuvaan on valittu kimalainen. Kai siellä kuvauskeikalla pyöri mehiläisiä sen verran, että olisi saanut myös tarvittaessa mehiläislähikuvan?

 

(image)

 

Usein pörriäisten kuvituskuvat menevät lehdissä väärin ilmeisesti siksi, että kuvat on tallennettu arkistoon väärillä nimillä. Kun juttuun haetaan järjestelmästä mehiläiskuvaa, niin eteen tulee monta kimalaista tai ampiaista. Niistä sitten joku napataan lehteen tai nettiin.

Siis kuvien kanssa toimiva: opettele tunnistamaan pörriäiset edes jollain tavalla. Silloin osaat sekä nimetä kuvat oikein että valita oikeat kuvat oikeaan paikkaan.

Esimerkiksi kesän loppupuolella oletettavasti tehdään taas juttuja siitä, miten ampiaiset tunkevat juomalaiseihin, ruokalautasille ja ovat kenties ärhäköitä. Eli olkaa tarkkoina ja laittakaa juttuihinne tällöin ampiaiskuva, kiitos!