Subscribe: Mieto marinadi
http://marinadi.blogspot.com/feeds/posts/default
Added By: Feedage Forager Feedage Grade B rated
Language: Finnish
Tags:
että  kuin  kun  mutta  myös  niin  nyt  ole  olen  oli  olisi  ollut  paljon  siis  sitten  sitä  tai  tietysti 
Rate this Feed
Rate this feedRate this feedRate this feedRate this feedRate this feed
Rate this feed 1 starRate this feed 2 starRate this feed 3 starRate this feed 4 starRate this feed 5 star

Comments (0)

Feed Details and Statistics Feed Statistics
Preview: Mieto marinadi

Mieto marinadi



Tarjoillaan tuoreena.



Updated: 2016-04-05T06:41:29.496+03:00

 



Perinteisellä tyylillä

2013-01-28T15:29:00.709+02:00

Moni tuttu on viime vuosina aloittanut hiihtoharrastuksen. Osasyynä lienevät Etelä-Suomen lumiset talvet, jonka ansiosta laduille pääsee helpommin.Päätin, että minunkin on aika lähteä tähän trendiin mukaan. En ole hiihtänyt ehkä lähes pariinkymmeneen vuoteen: en muista, hiihdinkö vielä lukiossa, mutta ainakaan sen jälkeen en ole tattunut hiihtosauvoihin (kävelysauvathan ovat olleet ahkerassa käytössäni kymmenisen vuotta). Nyt tartuin isäni suksiin ja sauvoihin sekä äitini hiihtovaatteisiin ja liian suuriin monoihin. Olen siis käymässä Mattisenlahdessa, ja täällä kylän latu lähtee vanhempieni pihasta. Isäni ylläpitää latua naapurin moottorikelkan avustuksella.Lähtöpaikka: peruslenkin pituus on n. kuusi kilometriä.Moni tuntuu ajattelevan, että Pohjois-Karjalassa on vaaramaisemia ja sudet ulvovat. Mattisenlahdessa lykitään tasamaata, ja korkeintaan joku koira jossain saattaa haukahtaa.Jätin sakkoringin kiertämättä. Näin pitkän hiihtotauon jälkeen on syytä aloittaa varovasti.Lenkin varrella voi ihailla myös isäni puimuria.Kylän kauriiden ruokintapaikalla.Vähemmän yllättävästi latu kulkee pellonreunoilla ja metsässä. Ihmettelin, miksi punainen postilaatikko on sidottu keskelle metsää.Lähempi tarkastelu osoitti, että laatikossa on vihko, johon kerätään hiihtäjien nimet. Näin voidaan Liperin kunnalle antaa tietoja, kuinkamonta henkilöä ladulla on liikkunut. Kunta siis maksaa pienen summan ladun ylläpidosta. Lenkin suurin mäki. Eli ei tällä hiihtoreissulla tarvitse pelätätiukkoja laskuja tai kovia nousuja. Kuvassa häämöttää kotipaikkani rakennuksia.Ennen ladulle lähtöä voi tarkistaa, missä latu kulkee. Tämä kartta on niitattu vanhan navetan seinään. Hiihtäminen ei tuntunut hullummalta. En tosin ole koskaan traumatisoitunut koulun hiihtokisoista, päinvastoin: lapsena nautin noista hikisistä kilometreistä. Suurinta ihmetystä aiheutti hiihtovarustus: monot ja siteet ovat nykyisin niin erilaisia kuin lapsuudessani. En edes heti tajunnut, miten mono irrotetaan siteestä. Ja onneksi ladulla ei näkynyt esimerkiksi kylän koulun oppilaita. Olisihan se hieman nolottanut, kun takaa olisi kaikunut "Latua!" ja joku kymmenvuotias olisi painellut vauhdilla ohi. [...]



Harmauden lepo

2012-11-13T16:59:24.007+02:00

Marraskuussa jokainen aurinkoisempi päivä tuntuu niin ilahduttavalta. Hämäryys ja harmaus on oletusarvo, samoin oma väsynyt olotila.

Viime marraskuussa väsymyksestä osan saatoin laittaa alkuraskauden piikkiin. Nyt voisi tietysti syyttää vauvaa. Ei lapsi öisin itke tai muuten mölyä, mutta ruokaa on tarjoiltava rinnasta ainakin pari kertaa. Jos huonosti käy, jään valvomaan pidemmäksi aikaa, ja samalla tietysti kelailen kaikki mahdolliset uhkakuvat ja maailman murheet.

Odotan öitä, kun saan nukkua kahdeksan tuntia yhteen menoon, ja pelkään, että en sitten osaakaan nukkua. Olen kateellinen miehelleni, joka voi vieressäni koisia kaikessa rauhassa.

Onneksi nyt sentään voin nukkua vatsallani. Raskauden loppuvaiheessa sekään ei enää onnistunut.

Mutta jotta totuus ei vääristyisi, niin elämä vauvan kanssa on ollut vähemmän väsyttävää kuin uskalsin kuvitella. Epäilin etukäteen, että joka päivä olen väsynyt ja vain torkahtelen sohvannurkalla. Niin ei ole käynyt, vaan saan lepoa kohtuullisen paljon.

Sen sijaan se pelkoni näyttää käyvän toteen, että huomaan puhuvani välillä lähinnä lapsesta ja sen hoidosta. Siis myös ihmisille, joita aihe ei varmastikaan kiinnosta, mutta jotka kohteliaisuudesta sietävät juttuni.

Että joo, ensimmäistä hammasta punkee esiin, vielä ei ole kääntynyt selältään vatsalleen, hymyilee paljon, kasvaa vauhdilla, näyttää enemmän isältään kuin äidiltään, viihtyy kantoliinassa tai -repussa.





Tukasta ja muusta ei niin merkittävästä

2012-05-25T21:52:59.700+03:00

Viime viikolla lupasin ehtaa haircut-päivitystä. Se meni eilen Kulutusjuhlan puolelle. Tukka on tietysti oma, mutta uutta on se, että värikin on omaa eikä purkista.

Muuten tähän viikkoon on mahtunut töiden lisäksi ulkoilmaa, jäätelöä, puistoaamukahveja, synnytysvalmennusta, teatteria, tanssia, kissanrapsuttelua, nokkostenkeräystä Tähtitorninmäellä, suonenvetoa, pyöräilyä, synnytysvalmennusta, vierailua Kalliossa (näin kesän tullen kaipaan Torkkelinmäen asunnon vehreää takapihaa, nykykodin sisäpiha on pieni asfalttiläntti).

Kesäistä. Ei ihan vielä täyttä kesän tuntua, mutta lähellä.




Päivän asu: ilmaista, saatua ja wanhaa

2012-05-16T12:09:21.183+03:00

(image) Wanhoissa blogeissa (vuonna 2005 tai aiemmin bloganneet) on virkistäydytty Facebook-ryhmän myötä, ja eilen moni kertoi päivän asustaan. Olen myöhäinen ja kerron tämän päivän vaatetukseni.

Toisaalta olen ennenkin esitellyt pukeutumistani, joten eihän tässä tyylikirjoittelussa ole minulle mitään uutta. Arkipukeutumisessani en ole kovin tarkka, koska toimistolla minua ei näe yleensä kukaan muu kuin pomoni.

Näin raskauden viimeisellä kolmanneksella korostuu ennen kaikkea mukavuus eli vaatteet eivät saa puristaa ja ahdistaa. Rahallisesti en viitsi panostaa äitiysvaatteisiin, kun eihän niitä käytetä kuin muutama kuukausi. Onneksi olen saanut paljon vaatteita kavereilta ja löysin myös äitini vanhoja, sopivia asuja.

Otin aamulla peräti kuvankin. Peilin kautta kännykällä, tietysti.

Musta boleromainen trikookappale on saatu muistaakseni eräältä blogeista tutuksi tulleelta, joka ulkomaille muuttaessaan lahjoitti vaatteitaan.

Raskausvatsalle muotoiltu toppi on saatu ystävältä.

Sininen hame on napattu kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Joustava vyötärökappale venyy isommallekin mahalle.

Tummansiniset raskaussukkahousut, varmaan Lindexiltä.

Kengät ovat useamman vuoden vanhat, merkki Nemonic.

Sen verran sisustusblogiakin tähän voi kertoa, että kuvassa oikealla näkyvän päiväpeiton on talouteemme lahjoittanut Marjut.

Alunperin suunnittelimme sitä sohvanpäällyssuojaksi kissojen varalta. Koska koko oli sopiva sänkyymme, niin nyt peitto suojaa sänkyä. Ennen hoitokattien tuloa meillä ei todellakaan vaivauduttu joka päivä petaamaan, mutta koska etenkin Humppa tykkää testailla kynsiensä terävyyttä patjoihin,  niin nyt petaus on rutiinia.

Ensi viikoksi lupaan ehdan ja aidon haircut-päivityksen.




Uuden roolin ahdistus

2012-05-06T21:21:33.558+03:00

Ylämäet tuntuvat fillaroidessa paljon raskaammilta kuin vuosi sitten. Ajoasentoa piti muuttuu pystymmäksi, koska maha ei mahdu kunnolla olemaan etunojaisessa asennossa. Sopivia paikkoja vessataukoihin on mietittävä hieman etukäteen.

Tänä vuonna fillarireissun nokkoset kerättiin vielä miehen kanssa kahdestaan. Näillä näkymin ensi vuoden seurassamme lienee lapsemme.

Toistaiseksi se on vain tyyppi tai pikkuinen. Ei meillä ole mitään erityistä kutsumanimeä olennolle, joka pyörii vatsassani ja jonka pitäisi syntyä heinäkuussa.

Enkä minä edes osaa hehkua raskausonnea. Äitiys ei ole ollut mikään suuri haaveeni, enkä ehtinyt päästä vauvakuumeiseksi.

Koen siitäkin huonoa omaatuntoa: etten ole niin kuin monet muut, jotka niin riemuissaan kulkevat vatsansa kanssa.

Tietysti kaikki lapsen saaneet sanovat, että se on elämän hienoin juttu. Niinhän sen pitää olla, jo ihan biologisista syistä.

Toisaalta tutkimusten perusteella väitetään, että lapsettomat ovat onnellisempia kuin lapia hankkineet. Lohduttaudun sillä, että kuulemma 30–39-vuotiaat 1–3 lapsen vanhemmat ovat yhtä onnellisia kuin lapsettomat.

Puheet siitä, kuinka kaikki nyt muuttuu ja loppuelämä on sitten aivan toista, tuntuvat lähinnä ahdistavilta. Ei minulla ole tarvetta muuttaa kaikkea. Järjellä tiedän, että ahdistuminen on turhaa, mutta mitäpä se järki näissä auttaisi.

Ilman miestä, joka toivoi jälkikasvua, en tietysti olisi koko touhuun ryhtynyt. Raskausaika on ollut fyysisesti superhelppoa (ei lainkaan aamupahoinvointeja tai äklötyksiä, ei liitoskipuja tai pakottavaa selkää, ei närästystä tai varhaisia supistuksia), josta olen toki tyytyväinen.

Ja eiköhän minusta tule kelpo äiti. Sitten aikanaan.

Kyseiseen rooliin liittyvät vaatimukset on toki mahdotonta täyttää täydellisesti, ja parempi olisi sulkea korvat ja silmät suurelta osalta vanhemmuuteen liittyvästä jankkaavasta keskustelusta. Siitäkin vain ahdistuu.

Mutta erilainen kesä siis tulossa. Ihan siksikin, etten koskaan ole painanut näin paljon.



Tuo ikuinen kahvilasuunnittelu

2012-02-28T21:08:22.408+02:00

Jos minulla olisi kahvila, niin tarjoaisin siellä sipulipiirakkaa. Ehkä myös karjalanpiirakoita munavoilla ja jollakin vaihtoehtoisella täytteellä. Sekä runebergintorttuja ympäri vuoden. Tuoretta pullaa. Suklaakeksejä. Vaihdellen jotain hyvää kakkua, kesällä marjaista, syksyllä omenaista.

Tavallista kahvia ja muutamaa hyvää teetä. Hunajasimaa ja mehua. Alkoholitonta olutta.

Lehtiä ja runokirjoja luettavaksi. Kiireetön tunnelma ja eriparituolit.

En avaisi aamuvarhaisella, koska en jaksaisi.

Kahvilan nimi olisi vaikeaa keksiä. Muskotti? Kehrä? Tulppaani? Viuhka? Tuulahdus?

(Todellisuudessa oletettavasti tympääntyisin nopeasti ja kahvilan ylläpito osoittautuisi raskaaksi ja aikaavieväksi. Mutta voi sitä silti aina suunnitella.)



Mehiläisiä, talvea, sanomalehtirunoutta

2012-02-19T22:05:01.670+02:00

Tämä blogiraukka on jäänyt aivan hunningolle. Mutta kerrataan nyt silti viime aikojen pääkohdat.

Uusi työ. Palasin palkkatyöläiseksi, koska löytyi kiinnostavan tuntuinen homma. Nyt vietän arkipäivät Suomen Mehiläishoitajain Liitossa. Teen liiton viestintää ja muuta sitä sivuavaa, ja viihdyn mainiosti.
Työblogi Hunajalla höystettyä on yksi osa arkea, ja sitä kirjoitan varsin ahkerasti. Tietysti myös käytän hunajaa reilusti, se on vähän niin kuin työsuhde-etu.

Talvi. Mitä sitä nyt tuosta lumen määrästä voisi sanoa. Hetkittäin ajattelen kaihoisasti viime vuotta Sveitsissä. Tähän aikaan siellä fillaroitiin kivassa kevätsäässä.

Ihmiset. Samat ystävät onneksi pysyvät kuvioissa, vaikka Kalliossa luuhaan kovin vähän. Oma mies tuo edelleen iloa jokaiseen päivään.

Uusi runoiluharrastus. Innostuin pari viikkoa sitten sanomalehtirunojen väsäilystä. Nyt niitä on kertynyt jo useampi omaan blogiinsa (jota pitäisi säätää, mutta Tumblr ei ollutkaan niin yksinkertaisen kätevä taipumaan kaikkiin toiveisiini).

Kissat. Hoidokit pitävät huolen siitä, että saa kuulla kehräystä joka päivä.

Ruoka. Appelsiineja, avokadoja, tofua, linssejä, juureksia, puuroa, pastaa ja muuta perussapuskaa. Tänään myös hernekeittoa ja laskiaispullia.

Nukkuminen. Se on aina yhtä tärkeä perustarve.

Kirjat. Pitäisi varmaan kirjata taas joskus ylös, mitä kaikkea on tullut luettua. Tai edes ne, jotka ovat tuntuneet keskivertoa paremmilta.





Vähän taidetta, ripaus juhlaa ja palanen jouluennakkoa

2011-12-18T15:23:38.486+02:00

En ole tänä vuonna osallistunut yksiinkään pikkujouluihin.

Muita rientoja on silti ollut. Kuten torstaina ensin Meilahden taidemuseon näyttelyn avajaiset: mieheltäni siellä yksi teos, lisäksi hänestä on nuorten Tennari-ryhmän tekemä videohaastattelu ja Samin vetämän työpajan pikselimaalauksia.

Pääsee ilmaiseksi sisään, käykäähän vaikka sunnuntaikävelyillä.

Torstaita jatkettiin juhlimalla aina hurmaavaa Meijua. Sen kunniaksi mm. pelattiin bingoa.

Eilen lauantaina olivat vuorossa yhdet yllätysnelikymppiset ja siihen päälle vielä pidempään reissuun lähtevien baarihyvästelyt.

Tänään sitten vain kuunnellaan naapurin remontin äänekkäitä porauksia ja tuijotellaan ulos harmauteen.

Ja kohta on joulu. Onneksi tänä vuonna saan viettää sen taas Helsingissä.

Yksin viettämäni joulut ovat olleet luksusta: on saanut tehdä juuri sitä mitä haluaa ja olla tekemättä velvollisuudesta tiettyä asioita.

Ei minulla mitään erityistä edelleenkään ole perhejouluja vastaan, mutta mitä sitä suotta joulustressaamaan sukuvelvoitteilla, jos kerran saa vapaasti valita. Perhettä ja muuta sukua ehtii nähdä muulloinkin kuin jouluna.

Tänä vuonna olemme aaton kahdestaan miehen kanssa (plus tietysti hoitokissat). Joulupäiväksi kutsutaan jokunen ystävä syömään.

Sitten vasta sukuloimaan. Toivottavasti vähästressisesti. Ja onneksi ei lahjoja ole suuremmin ollut tapana antaa mihinkään suuntaan. Velvollisuuslahjat ne vasta stressaavia ovatkin.





Vesijuoksuvyö

2011-11-21T20:10:45.847+02:00

Viime viikonloppuna harjoitin elämäni ensimmäistä kertaa vesijuoksua. Lopultakin. Niin moni tuttu on kyseistä lajia kehunut.

Testin syynä oli ajanvietto Yyterin kylpylähotellissa. Tai siis työmatka. En ollut koskaan aiemmin ollut Yyterissä, joten tuli sekin koettua.

Vapaa-aika rajoittui lauantain aamuun, jolloin heräsin ajoissa, jotta ehdin suihkuun ja pienelle aamu-uinnille. Uintiin tarkoitettu allas oli varsin pieni, joten sikäli vesijuoksu sopi sinne mainiosti: uidessa olisi jatkuvasti ollut altaan päässä.

Hyvä laji. Voisin polskia samaan tapaan toistekin, mutta olen laiska lähtemään uimahallille. Se vaatii menemisen uimahalliin, maksun, saunan, tukankuivattelun.

Niinpä vain sauvakävelen ja juoksen. Ja yritän pienesti jumpata.

Etten ihan jumiutuisi eikä marraskuun harmaus veisi energioita.







Punaa ja maantietä

2011-11-06T21:39:13.049+02:00

(image) Viime viikon sunnuntaina tuli kutsu viettämään Halloweenin hengessä iltaa. Tuntui aiheelliselta pukeutua edes hieman teeman mukaan.

Koska kaikki peruukkini ovat edelleen hyvässä kodissa lainassa, niin en voinut hyödyntää tukkamuutoksia. Helpolta ratkaisulta tuntui tehdä miehestä merirosvo ja itsestäni hänen kädestäennustajanaisensa. Kerrospukeutumista ja paljon meikkiä.

Kuvaan pääsi myös ennustajanaisen vankka apuri.

Viime aikoina olen yleisesti tehostanut huulipunan käyttöä. Siis jopa arjessa pidän punaa mukanani ja saatan muistaa lisätä sitä tarvittaessa. Tämä on suurta edistystä, sillä aiemmin huulien punailu on jäänyt harvoihin hetkiin.

Toisena ulkomuutoksena kerrottakoon tukkauutisia. Olen päättänyt kokeilla, miltä tuntuisi elää sen värisessä tukassa kuin mitä päästäni oikeasti puskee. Ei siis enää mitään punatukkaisuuksia.

Viimeisellä kampaajareissulla päähäni lisättiin vaaleita raitoja muutosta edistämään. Kun tukka on lyhyt, niin värjätyt osiot kasvavat varsin nopeasti pois.

Olen värjännyt hiuksiani enemmän tai vähemmän yli 15 vuotta. Olin nuorena blondi, mutta nyt epäilen olevani lähinnä sitä maantiesävyä. Katsotaan sitten aikanaan, miltä luomuväri tuntuu. Ainakin nyt vain toivon, että pääsen eroon värjäyskierteestä ja vahvojen kemikaalien läträilystä.





Ihmisyyden selityksiä

2011-10-23T22:35:08.527+03:00

Lauantai-illan juhlissa juttelimme kirjoista. Kaverini sanoi, että hän luki nuorena paljon kirjoja, mutta jätti romaanit lähes kokonaan, kun siirtyi filosofian kirjoihin ja muihin asiateoksiin. Tuntui kuulemma turhalta lukea fiktiota ja tarinoita, jotka pyrkivät selittämään niitä samoja asioita, joita filosofia kertoi paljon suorempaan.

Minä kai haluan juuri sitä: ihmisyyden ja elämän pohdintaa, keksittyjä kohtaloita ja henkilöhahmoja.

Viikonloppuna, muun tohinan ohessa, ehdin lukea Tyttö joka muuttui lasiksi -kirjan (kirjoittaja Ali Shaw). Kirjaston uutuushyllystä mukaani tarttunut kirja oli mielestäni maagista realismia, josta usein pidän.

Ja tykkäsin tästäkin. Kiehtova, hyvin kirjoitettu tarina.

Tietysti myös juuri niitä elämän ulottuvuuksia pohtiva satu.




Vaalenpunaisen pantterin teemalla

2011-10-19T23:13:58.090+03:00

Olin kulkemassa kohti Kolmatta linjaa ja bänditreenejä, kun katuvalot sammuivat Kalliossa. Kovin oli pimeää, mutta nopeasti valot palailivat.

Nämä olivat vasta toiset bänditreenit tänä vuonna. En myöskään itsekseni oli juuri soittimeen koskenut, ei se ollut mukana Sveitsissäkään, joten kehitystä ei ole tapahtunut.

Päädyimme opettelemaan uutta soitantaa, ja eihän se minulta noin vain lähtenyt. Mutta ehkä se joskus tulevaisuudessa. Olihan alkuun vaikeaa soittaa juuri mitään, ja nyt sentään jo vähän osaan.

Kiirehdin Hakaniemestä ratikkaan. Pysäkillä odotteli joku toinen soittoharrastaja, mutta hänen laukkunsa oli isompi, kenties kitara. Mietin, miten näppärä soitin ukulele on: mahtuu pieneen tilaan ja kulkee mukana helposti. Minun kovakuorinen ukulelekotelo on lisäksi sopivan katu-uskottava (vaikka joku joskus onkin kysynyt, kannanko mukanani viulua).

Kun hyppäsin pois ratikasta Viiskulmasta, niin oli alkanut sataa rankasti. Kipitin kotiin ja kuivaan.

Kiirehtimiselle hyvä syy olivat tänään meille muuttaneet hoitokissan Humppa ja Suitsu. Halusin päästä näkemään, onko elukoiden sopeutuminen edennyt.

Ja näin minulla on taas uusi blogi. Kissablogi Kasitassu, olkaa hyvät!





"Jos minulla olisi nainen"

2011-10-03T17:14:40.240+03:00

Odottelimme Tuulan kanssa tamperelaisen Huurupiilo-baarin edessä pyöriemme kanssa, että Matti saisi oman fillarinsa nurkan takaa liikkeelle.

"Hieno pyörä sulla", sanoi tuntematon mies.
"Ai kummalla?", Tuula kysyi.
"No sulla! Ukkosko on ostanut?"
"Kai sitä nainen osaa itsekin pyöränsä ostaa", aloitin (ensimmäinen ajatukseni oli, että onpas tökeröä ajatella, että vaadittaisiin aina mies ostoksille), kun nurkalta kuului Matin kommentti:
"Minähän sen olen ostanut!"

"Vois ukkos laittaa vähän rasvaa ketjuihin", jatkoi tuntematon mies.
"Jos minulla olisi nainen, niin sillä olisi tuollainen pyörä", kuului vielä peräämme.

Tampereella osataan siis arvostaa pyöräileviä naisia. Lisäksi siellä on miehiä, joilla on selvästi ovela taktiikka sen selvittämiseksi, onko nainen vapaa vai löytyykö jostain se ukko.






Käteinen lähti, ajokortti jäi

2011-09-25T20:27:32.501+03:00

Viikon jännitysnäytelmänä toimi lompakon kadottaminen. Onneksi huomasin tapahtuneen nopeasti ja sain kortit suljettua pian.

Seuraavana aamuna sain puhelinsoiton. Lompakko oli löydetty läheltä katoamispaikkaa eli Katri Valan puistosta. Roskiksesta. Tietysti ilman käteistä ja seteliosioissa olleita papereita, mutta kortit olivat tallella.

Ei siis tarvinnut hankkia uutta ajo-, kirjasto-, kela- tai pressikorttia. Tallessa oli myös miehen vanha passikuva, jossa sillä on jopa pienet viiksentekeleet.

Eikä käteistäkään kadonnut kuin n. 30 euroa. Tosin summa on suurempi kuin mitä tavallisesti kuljetan mukana, usein ei ole kuin muutama euro.

Puistotyöntekijänaisille vein suklaata ja pikkuleipiä kiitokseksi vaivannäöstä.
"Ei olisi tarvinnut", kursailivat, mutta minusta tarvitsee. Hyvistä teoista kannattaa kiittää pienellä eleellä. Silloin jää itsellekin parempi fiilis.





Kun on huomaavainen, saa ystävän

2011-09-18T19:46:13.756+03:00

Se taisi lähteä siitä, kun muisteltiin kouluopetusta. Kukaan muu ei ollut opetellut Suomen rannikkokaupunkeja laulamalla "Tornio, Kemi, Oulu ja Raahe, Kokkola, Pietarsaari..." Siitä innostuneena ilmoille lävähti Pikku Kakkosen posti -laulu.

Tämä hoilotus johti lastenohjelmien muisteluun. Siitä seurasi se, että yritin löytää sitä Hinku ja Vinku -jaksoa, jossa oli romantiikkaa. Muutama jakso katseltiin iPhonesta auton takapenkillä ja jollakin huoltoasemalla siellä Turun ja Helsingin välillä (sellaiset isohkot huoltsikat, auki 24 h, ovat erityisesti myöhään illalla hämmentäviä paikkoja: vähän asiakkaita, mutta aina myös sitä paikallista nuorisoa, ilmassa grillituotteiden hajua, kirkkaiden valojen alla myydään kahvit, munkit ja maitopurkit).

Oikeaa käytöskukkaa ei tullut vastaan. Tänään se löytyi.


width="420" height="315" src="http://www.youtube.com/embed/VErvB0iIDzM" frameborder="0" allowfullscreen="">



Perityt taidot

2011-09-16T14:38:41.719+03:00

Illan sateisen sauvakävelylenkin jälkeen päätin sännätä Erottajalle karaokeen. Kun nyt kerran tuttuja oli eksynyt baariin eteläiseen Helsinkiin.

Laulamista enemmän tanssin.

"Olet kyllä hyvä tanssija", kehui tanssipartneri, kun roikuin mukana askeleissa, pyörittelyissä ja taivutuksissa.

Kerroin, että kyseessä on perinnöllinen ominaisuus, sillä isänihän oli ehdottomasti häittemme tanssikuningas.

Lopulta muistin, mikä se Meiju Suvaksen biisin nimi, jonka tahdon laulaan (Tahdon sinut). Karaokelappua raapustaessani päädyin kirjoittaman ylös myös nahkaliivisen, isokokoisen Harrin toiveen (Lumi teki enkelin eteiseen). Harri pääsi laulamaan ennen minua ja oli parempi laulaja.

Kerroin kaikille tutuille, miten Baselissa oli outoa, kun ei ollut yhtään karaokebaaria. Menkää ja perustakaa, jotkut bisneshenkiset.



Kumiasut ja traakkipuu

2011-09-14T21:01:56.941+03:00

Sadetakki tunnetusti hiostaa. Erityisen ärsyttävää se on silloin, kun ikkunasta katsoo satelun ja sitten ei kuitenkaan sada. Tuleepa ainakin hiki, kun kävelee Helsinki-kilometrejään.

Kumisaappaiden paikkausoperaationi on edennyt jo kolmannen paikkausmallin kokeilluun. Ehkä pian voin jo julkistaa tulokseni tästä merkittävästä kuluttajatestistä. Jos siis Clas Ohlsonin paikkalaput pitävät paikkansa (ehehhe).

Ostin talouteemme tänään myös kaksi viherkasvia lisää, euron kappale, K-Supermarketin jämämyyntikorista.

Toinen on traakkipuu. Toisen nimen jo unohdin.





Sano se kirjoin

2011-09-13T22:41:32.124+03:00

Puolen vuoden ulkomailla asuminen tuotti suomenkielisen kirjallisuuden lukemiseen pahan vajeen. Nyt pari kuukautta olen täyttänyt vajetta ahmimalla kirjoja ja kirjastoa. Laidasta laitaan: suomalaisia ja muunmaalaisia, runoja ja novelleja, romaaneja ja tietokirjoja.

Parin kuukauden aikana olen tutustunut mm. seuraaviin teoksiin:

Kylmä kamari, Jumalan sana, Juliet riisuttuna, Kuinka lähestyä leskimiestä, Et ole koje, Hippiäistä ei saa rääkätä, 27 eli Kuolema tekee taiteilijan, Saasta, Hiljainen tyttö, Onnellisen avioliiton reseptejä, Hemingwayn naiset, Veljen vaimo, Kuka nauttii eniten, Klovnin pelko, Sydänvarjo, Seitsemäs käsiala ja muita kertomuksia, Apupata.

Mitä jäi mieleen?

Tietysti taas ihmisiä, jotka etsivät merkitystä elämäänsä. Rakkauksia. Pettymyksiä, Tarinankerronnallista kokeilua. Viisauksia, joita en olisi itse osannut ilmaista.

Mitä sitä nyt kirjoista jää mieleen. Joskus tuntuu, ettei juuri mitään. Mutta kai niistä aina jotain.

Yksi blogi ainakin tipahti seurattavaksi. Kuka nauttii eniten -kirja on Tommi Melenderin tuotos, ja koska siinä tuntui olevan paljon kiinnostavaa, niin nappasin hänen Antiaikalainen -bloginsa lukemistoon.







Pussikaljaa på svenska

2011-09-08T21:12:35.343+03:00

Pussikaljaelokuvassa kuljeskelivat ja oleskelivat niillä Kallion tutuilla nurkilla. Katselin sitä jo melkein nostalgisesti, noita baareja, puistoja, katuja.

Ja kesää.

Kotona taas tuskailin, että on niin paljon asioita, joista haluaisin tietää enemmän tai joita tahtoisin osata paremmin.

Yksi niistä on ruotsi. Miten ankeaa, kun sanoja ei osaa ruotsiksi laittaa näppärästi ja nopsasti peräkkäin, vaikka hyvin ymmärtää, mitä toinen sanoo tai kirjoittaa. Takellellen ja hieman epävarmana yrittää vastata, tietäen, että muutaman viikon tehoruotsikuurin jälkeen olisi helpompaa.

Mitä mahtanee olla pussikalja ruotsiksi?



Poskihalaus

2011-09-07T21:59:24.715+03:00

Märällä kadulla, vatsa täynnä kalaruokaa, hyvästelin seurueen naispuolista ulkomaalaisvahvistusta. Vaikkei hän olekaan sveitsiläinen, niin asuu nyt Sveitsissä, joten sanoin, että niin, siellä Sveitsissähän on tällä tavalla kolme poskisuudelmaa.

Toinen kysyi, englanniksi tietenkin, että montakos Suomessa.

Emme me muiskauttele, kerroimme. Vain vatkaamme käsiä.

Jos oikein läheisiksi heittäydytään, niin saatetaan hiukkasen halata.

(Tosin en kertonut, että se halaus voi olla hyvin merkittävä osoitus ihmissuhteen kehittymisestä tietyissä tilanteissa. Kuten jos on kiinnostava mies ja hyvästellään pikkujoulujen jälkeen, niin sitten voi halata ja se mies siitä sitten miettiä, että voisiko olla niin, että tuo nainen kenties minua voisi ajatella muutenkin kuin ihan vain kaverina.)




Sieltä ne kaverit tulee

2011-09-01T22:52:18.512+03:00

"Mistä te sitten alunperin tunnette toisenne", kysyi Maria.
"Internetistä", vastasimme melkein samaan aikaan.

Päivässä on ollut muutenkin paljon nettipuhetta. Kun kuuntelee juridisia juttuja, niin melkein ahdistuu, että eihän sitä verkossa paljon mitään voi tehdä, kun saa pelätä, että joku kohta huutelee kunniaansa loukatun tai oikeuksiaan viedyn. Varovasti tässä nyt sitten kirjoitan, en henkilöi, kerron vain neutraalisti tai positiivisesti.

Eli siis: kivoja olivat ihmiset minulle tänäänkin.

Nauroin shampanjajutuille, kävin kuikuilemassa avajaisissa, söin vegehodarin, piirsin hiilellä bodarikuvaa ja vakuutin, että se Päivän asu -blogaus tulee pian.





Hymiön takaraivo ja muuta syksyistä

2011-08-31T22:31:18.254+03:00

Ja niin kesä taittuu syksyyn. Yritän korjata kumisaappaitani ja himoitsen kotimaisia omenoita. Haen väri- ja kirkasterapiaa kotimme uusimmasta taidehankinnasta, isosta keltaisesta pallosta, jonka nimi on "Hymiö (takaraivo)".

Sopiva aika siis palata tämän blogin pariin tehokkaammin. Tai vähintään aktiivisemmin.

Parempi silti olla lupaamatta liikoja. Mutta kuvittelisin, että jotain lausahduksia voisin laittaa ylös tänne, jotta olisi sitten myöhemmin muisteltavaa.

terveisin rouva Koistinen



Pikkujoulut ja elämän pikakattaus

2010-12-02T15:53:09.222+02:00

Vaikka ns. vanhojen blogipartojen joukoissa tuntuu olevan aina välillä hiukkasen hiljaisempaa, niin blogipikkujoulut sentään tulevat, kiitos vain aktiivisille organisaattoreille!

Eli siis huomenna perjantaina Weeruskaan klo 20 -->. Itse aion käväistä paikalla, mutta myöhemmän illan viihdykkeenä on jo sovitusti muuta menoa eli Uuden Fantasian keikka.

Noin muuten elämästäni lyhyesti tiedotettakoon seuraavaa:

Pääsin pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa kummiksi. Tai en siis sellaiseksi oikeaksi kirkolliseksi kummiksi, mutta haltijakummiksi. Olen erittäin ylpeä vastuullisesta tehtävästäni ja tietysti myös upeasta kummipojasta!

Vastakkainen sukupuoli vaikuttaa voimakkaasti myös perusarkeeni. Siis herra taiteilija muutti asuntooni joulukuuksi, joten harjoittelemme virallista avoliittoelämää pienessä kodissani jo ennen muuttoa Sveitsiin. Jälleen kerran on havaittu, että ihmisellä on helposti tavaraa liikaa.

Koska se Sveitsin puolivuotinen lähestyy kovaa vauhtia, niin tuntuu, että kaikenlaista hoidettavaa asiaa on yllin kyllin. Kun sitten on vielä joulukin (pitkästä aikaa suuntaan kotikonnuille Pohjois-Karjalaan). Mutta kai se tästä suttaantuu, ja loppujen lopuksi tämä on aika helppo tapa lähteä kokeilmaan, miltä tuntuu asua ulkomailla.




Kop, kop, kop, ukulele

2010-11-12T22:14:42.960+02:00

Pitkästä aikaa päätin höpistä videolle: mukana kissa ja ukulele!
Eli perjantai-illan puuhastelua kotosalla ja hieman musiikillista yritystä.

(object) (embed)

Nettisivusto, jonka avulla soittamista treenasin, on Ukulele Chord Finder. Siihen laittoi Twitterissä linkin Sampsa.





Turjotuksen aikaan

2010-10-31T16:47:04.476+02:00

Pitäisiköhän tässä jotenkin pahoitella blogin päivittämättömyyttä? Perjantai-iltana baarissa Ulkokalliolainenkin sanoi käyneensä täällä joskus vilkuilemassa, mutta mitään ei ole aikoihin ilmaantunut.

Toisaalta muut blogini ovat kuukauden aikana kuitenkin eläneet: Mari Koo:ssa olen mm. ollut bloginostalginen ja sivunnut epävarmuuden sietämisen oppimista. Kulutusjuhla puolella on saanut lukea esimerkiksi vajaan kahden viikon mittaisesta Berliinin reissustani (osa 1, osa 2, osa 3). Villi-kissankin blogi on päivittynyt esimerkiksi havainnolla siitä, että olemme asuneet yhdessä jo kolme vuotta.

Joten ei sitä enää näköjään saa tänne hömppäpuolelle tekstejä aikaan, kun muualle nettiin jo vuodattaa ties mitä, on ne Facebookit ja Twitteritkin.

Mutta hyvää siis kuuluu.

Vähitellen ajatukset alkavat liikahdella yhä enemmän tulevaan Sveitsiin muuttoon ja puolivuotiseen siellä. Enää pari kuukautta Suomessa jäljellä, ja sitä ennen pitää tietysti tehdä vaikka mitä.

Mutta toisaalta elämä kuljeskelee ennen muuttoa vakaasti omissa pienissä ympyröissään.

Koti, kirjasto, kahvila Taikalamppu, Merihaan työhuone. Ruokaa, lenkkeilyjä, sängyllä makoilua, tietokoneen naputtelua, kännykän räpläystä, erilaisiin tilaisuuksiin osallistumista, kissan rapsuttelua. Juttelua, hiljaisuutta, nauramista, rakkautta, ystävyyttä.

Muutamia ihmisiä tapaa usein. Monia harvemmin, ja jos nähdään, niin sanotaan, että koetetaan nyt pian tavata uudelleen.

Sitten se aika kuitenkin menee ja venyy, eikä nähdä, vaikka mielessä välillä olisikin ja huono omatunto painaa, kun ei pidä yhteyttä tarpeeksi.

Viikon sitaatin ehdin tietysti jo laittaa monta päivää sitten Facebookin, mutta pistetään se nyt tännekin eli turjotuksen ajasta:

"Turjotuksella ei ole mitään tekemistä murjotuksen kanssa. Turjotus on sama kuin talviuni: käyttäydytään vaisummin, nukutaan paljon ja ei hymyillä niin paljon kuin kesällä. Eikä ainakaan ryntäillä suuna päänä kirkkaasti valaistuissa paikoissa konemaisesti hymyillen."

- Markku Pölönen, Luonnonsuojelija 6/06