Subscribe: Tassutuksia
http://tassun.vuodatus.net/synd/rssfeed
Added By: Feedage Forager Feedage Grade B rated
Language: Finnish
Tags:
eikä  että  ihan  joka  jos  kuin  kun  mutta  myös  nyt  ole  olen  oli  olla  pitää  sen  sitä  tai  vielä 
Rate this Feed
Rate this feedRate this feedRate this feedRate this feedRate this feed
Rate this feed 1 starRate this feed 2 starRate this feed 3 starRate this feed 4 starRate this feed 5 star

Comments (0)

Feed Details and Statistics Feed Statistics
Preview: Tassutuksia

Tassutuksia





Updated: 2013-02-18T18:09:41+02:00

 



Jälkipelit

2013-01-30T23:34:29+02:00

Suomielämää on takana vajaa kuukausi ja on loppulauseiden aika.Asunnon luovutus ja muuttomatka menivät jotakuinkin odotusten mukaisesti. Mitään isoja vahinkoja tai vastoinkäymisiä ei sattunut, ja pääsimme turvallisesti kotiin. Laivalla seisovassa pöydässä liikutuin lähes kyyneliin saakka Valion maidosta, HK:n maksamakkarasta ja graavilohesta.Suomessa meitä odottikin melkoinen yllätys. Olimme vuokranneet kotimme tuttavallemme. Vuokranmaksussa oli ollut pieniä ongelmia, mutta ihan tätä en uskonut kohtaavani: asunto oli täynnä tavaraa (tyhjeni sitten samana päivänä kun me tulimme), täysin siivoamatta (ja törkeässä kunnossa), lukot vaihdettu, eikä avaimia palautettu. Lukkoseppä veloitti sunnuntaityöstä aika mukavasti, ja siivoukseen meni monta tuntia. Velat on perinnässä. Kyllä hatutti. Onneksi saimme kaiken kuntoon siihen mennessä, kun muuttokuorma saapui, ja pääsimme purkamaan sen suoraan omaan kotiin käymättä välivarastojen kautta.Suomessa moni asia tuntui aluksi oudolta. Ihmiset vaikuttavat epäystävällisiltä, kun vieraita ei tervehditä, eikä varsinkaan vieraille jutella. Hissit, bussit ja muut julkiset paikat voivat ulkomaalaisesta tuntua aika vihamielisiltä paikoilta, kun me suomalaiset vain tuijotamme jalkoihimme tai seinille, ja vältämme kaikkea puhumista. Minustakin se tuntui hassulta, vaikken sitä vihamielisyydeksi tulkinnutkaan.Liikenne on saksalaiseen liikenteeseen tottuneelle vaarallista. Auton kanssa pitää olla törkeä, että saa kaistaa vaihdettua, mutta suurin vaara piilee suojatiellä. Saksassa suojatielle astuva jalankulkija on kuningas, jota väistetään aina ja kaikissa tilanteissa. Jos on epäilyskin, että joku saattaisi kenties aikoa yli, autoilija hidastaa ja pysähtyy. Jalankulkijana tähän tietenkin tottui, ja opin myös siihen, että vähiten liikenne häiriintyy kun vain reippaasti menen yli enkä jää odottelemaan siihen saakka kun auto on jo pysähtynyt. Ensimmäisellä viikolla sain aikaiseksi pari vaaratilannetta, mutta onneksi ei mitään sattunut. Nyt olen jo oppinut oman paikkani suomalaisessa liikenteessä - valitettavasti myös siellä ratin takana. Sentään suojateiden huomiointi parani tuon vuoden aikana.Mutta sitten ne hyvät puolet Suomessa. Kieli. Minä ymmärrän ja minua ymmärretään. Se on ihanaa! Ruoka. Ruoka on hyvää ja laadukasta, ja vaikka hinta aluksi kirpaisikin, maksan mielelläni siitä, että jopa tarjousjauheliha, jonka hinta on saksalaiseen verrattuna törkeän kallis, on syötävää vielä huomennakin. Vihannekset ja kasvikset ovat laadukkaita, ja kotimaiset vieläpä erittäin maukkaitakin. Valmisruokia löytyy jos niitä kaipaa, samoin puolivalmisteita, kuten uusavuttomia ja vammaisia hyödyttävä valmiiksi pilkottu sipulipussi suoraan pakastealtaasta. Ja tärkein kaikista: perhe ja ystävät ovat nyt lähellä.Työpaikalla paluutani on odotettu ja kalenterini onkin nyt sen mukainen. Mieskin sai jo töitä, ja elämä on sitä myöten mallillaan. Paluushokkia ei vielä ole näkynyt, en tiedä tuleeko joskus myöhemmin.Itselleni on kovin vaikea käsittää ympäristön reaktioita tähän komennusvuoteen. Monet pitävät sitä jotenkin huippuhienona ja ihmeellisenä asiana, ja meitä kovin etuoikeutettuina, kun olemme päässeet lähtemään. Omassa perheessäni lähteminen on aina ollut normaalia, ja luulenpa, että vanhempani olisivat pettyneet, jos en olisi koskaan asunut ulkomailla edes hetkeä. Olen kasvanut arvostamaan kielitaitoa ja kulttuurista tuntemusta, jota on helpompi hankkia, kun käy välillä asumassa myös muualla. Kokonaisuutena komennusvuoteni oli erittäin hyvä. Työpaikka ei ollut aivan ihanteellinen, mutta se myös opetti paljon, ja jos nyt pitäisi valita uudelleen, niin lähtisin edelleen. Olen myös avoinna seuraavalle komennukselle tai muulle ulkomaan työskentelylle joskus tulevaisuudessa, mutta sellaista pakottavaa tarvetta lähteä ei enää ole. Ei tunnu, että jää jotain kokematta.Kannatti lähteä, ja kannatti tulla takaisin.*****Tämä ulkosuomalaisen tarina päättyy ny[...]



Fasaanipiha hiljenee

2013-01-30T23:34:29+02:00

Kaikki tavarat on lajiteltu säästettäviin ja poisheitettäviin, ja säästettävät on pakattu somasti pahvilaatikoihin. Huonekalut on purettu osiksi ja suojattu. Tänä aamuna sängyn petauksen sijaan otimme peitot, tyynyt ja lakanat, ja sulloimme ne valtavaan muovisäkkiin.

Muuttofirman mies tuli aamulla, ja kantaa nyt tavaroitamme autoon. Kollegansa piti tulla Suomesta aamukoneella, mutta jatkolento oli peruttu ja kollega jäi Kööpenhaminaan. Niinpä meillä on nyt valtava muuttoauto ja yksi mies, joka lastaa koko kuormamme. Hyvä asenne sillä on: totesi vaan iloisesti, että onneksi on aikaa, kun tänään ei vielä tarvitse kämpän olla tyhjänä!

Tänään muutamme hotelliin, josta käsin hoidamme viralliset muuttokuviot Abmeldungeineen päivineen. Saksassa pitää ilmoittaa kaupungin kansliaan aina kun on muuttanut, ja jos muuttaa ulkomaille, pitää sekin ilmoittaa. Saksan sisällä uusi muuttoilmoitus riittää, eikä tätä "poisilmoitusta" tarvita. Koska siellä pitää molempien olla henkilökohtaisesti paikalla, menemme sinne huomenna.

Tätä muuttoilmoitusta vastaan saamme sitten irtisanoa puhelimet ja internetit, jotka on tehty 12 tai 24 kk sopimuksilla. Olisimme tietenkin ottaneet lyhyemmän tai rajoituksettoman sopimuksen, jos se olisi ollut mahdollista, mutta tämä maa tuntuu toimivan määräaikaisilla sopimuksilla erityisesti kuluttajapalveluiden kanssa (puhelimet, internet, vakuutukset...). Vasta todiste ulkomaille muutosta päästää sinut irti sopimuksesta.

Tämä on viimeinen postaus täältä Saksan kodista. Jos hotellissa on järkevän hintainen netti, voi olla että sieltä tulee vielä päivitystä, mutta tämän asunnon bloggaukset on nyt tehty. Laatikkokasat hupenevat vähä vähältä muuttoauton uumeniin ja olo alkaa tuntua jo hiukan haikealta.

Fasaanipiha kiittää ja kuittaa.



Tunnelmia pahvilaatikoiden välistä

2013-01-30T23:34:30+02:00

Koti on melkein pakattu. Työhuoneen käyttötarkoitus on muuttunut pahvilaatikkovarastoksi, ja olohuoneesta on tullut kodin sydän, jossa kaikki toiminta nukkumista ja peseytymistä lukuunottamatta tapahtuu. Koira on jälleen ahdistunut muuttamisesta, ja pitää huolen siitä, että pysyy koko ajan joko minun tai miehen lähellä. Kissa nauttii pahvilaatikoista, ja käy tutkimassa lähes jokaisen jos vaan ehtii. Eilen olin vahingossa sulkea sen mattolaatikkoon, jonne se oli viattomasti käynyt päiväunille.

Olen saanut useita huolestuneita kysymyksiä junaratamme muuttamisesta. Olin itsekin vähän huolissani siitä, mutta mies ratkaisi asian rakentamalla sille hienon vanerisen kuljetuslaatikon. Laatikko on mittojen mukaan tehty ja rata on hyvin tuettu, joten uskoaksemme sen pitäisi säilyä hyvin ehjänä Suomeen saakka. Taloille ja muulle särkyvälle rakentelin styroksista tukirakenteet kovaan muovilaatikkoon kuljetusta varten. Toivotaan, että näillä varustuksilla pärjätään, eikä tarvitse tehdä suurta osaa työstä uudestaan.

(image)   (image)

Kuten tästä postauksesta voi huomata, tunnelmat ovat hyvin pakkauskeskeisiä. Laatikoiden teippaamisen ja täyttämisen välissä olen myös hoitanut viranomaisasioita sekä Saksassa että Suomeen päin, levännyt katsomalla Ally McBealia DVD:ltä (ja tuntenut itseni huomattavan selväjärkiseksi) ja yrittänyt nauttia viimeisistä päivistä Stuttgartissa.

Lähteminen täältä on haikeampaa kuin luulin. Paikalliseen työpaikkaan en kaipaa laisinkaan, mutta Saksassa on paljon kivoja juttuja, joita tulee varmasti ikävä. Moni asia toimii täällä paremmin kuin Suomessa - ja moni ei. Päällimmäisenä fiiliksenä on edelleen ilo siitä, että pääsen takaisin kotimaahan, ja uskon että se säilyykin, mutta nyt jo huomaan ajattelevani "viimeisiä kertoja". Suomesta lähtiessäni olin hyvin varma, että tulen vielä takaisin, jos en heti tämän komennuksen jälkeen niin joskus kuitenkin, mutta täältä lähden "lopullisesti". Toki varmasti tulemme lomailemaan Stuttgartissa, ja ehkä joudun tänne työn merkeissäkin matkustamaan, mutta en usko että palaamme tänne asumaan. Tänne jää myös kourallinen ihmisiä, joita tulee ikävä.

Ennen lähtöä tapaamme näitä ystäviä vielä ainakin kerran, kun huomenna pidämme läksiäiset keskustan espanjalaisbaarissa. Espanjalaisessa siksi, että se on toistaiseksi ainoa baari josta olen löytänyt invavessan. Eipä silti, on se ihan kiva baarikin.

Muuttoauto saapuu tiistaina, ja me lähdemme pian sen jälkeen. Vähän jo jännittää.



Tassu toipuu

2013-02-13T17:36:53+02:00

Väliaikatiedotteena koiran tassusta huolehtiville voin kertoa, että tassu on paranemaan päin. Haava on syvä ja näyttää kipeältä, mutta se ei ole tulehtunut, eikä tunnu häiritsevän koiraa millään tavalla. En enää sido haavaa, koska se tuntuu paranevan parhaiten ihan ilma- ja vesihoidolla. Lenkkien jälkeen suihkutellaan pitkään juoksevan veden alla, mikä sekä puhdistaa että edesauttaa haavan umpeutumista, ja muuten tassu saa olla ihan vapaasti. Onneksi se ei nuole haavaa, joten ei tarvitse mitään kaulureita alkaa koiralle virittelemään.

Kurja puoli tässä on lähinnä se, että en voi päästää sitä juoksemaan vapaana ettei haava repeäisi liikaa, ja se taas rasittaa kovasti koiran päätä. Pitäisi päästä purkamaan energiaa juoksemiseen, varsinkin kun se on tottunut juoksemaan pitkiä lenkkejä vapaana joka päivä. Sen sijaan teemme nyt päätä vaivaavia juttuja, joissa ei liikuta paljon, jotta koira ei menisi ihan pitkin seiniä täällä sisällä.





Karvainen potilas

2013-01-30T23:34:30+02:00

Aamiaisella huomasin, että lattialla on tuoreita verijälkiä. Miehen kanssa olimme suhteellisen varmoja, että kummankaan meidän verta se ei ole, joten tarkastimme eläinkunnan. Vasta kahdeksas karvainen tassu, joka kuului koiralle,  paljasti ammottavan haavan anturassa. Ilmeisesti koira on aamulenkillä astunut lasiin tai johonkin muuhun terävään.

Mietin hetken, vienkö koiran lääkäriin, mutta koska anturaa ei voi ommella, päätin hoitaa sen kotikonstein. Betadinea puhdistukseen, vähän spraylaastaria sulkemaan haavan, puuvillakangas suojaksi ja idealside päälle. Hyvä tuli. Koomista oli se, että ennen sitomisoperaatiota koira ei aristanut tassuaan yhtään, ei vaikka tutkin ja räpelsin sitä. Betadinesta ei välittänyt mitään, ennen kun sitä tipahti sen korvallekin. Spraylaastari kirvelee ainakin ihmisellä ihan hirveästi, mutta sekään ei aiheuttanut ongelmia. Siinä vaiheessa kun kieputin idealsidettä tassuun, koiran hermot olivat jo aika tiukalla ja paikallaan makaaminen tympi.

Mutta kun vapautin koiran hoitotoimenpiteestä, se oli surkeuden huippu! Side tassussa ei voi kävellä, eikä maatekaan pääse kunnolla, kun tassu on niin rampautunut. Nyt se makaa sohvalla ja nurputtaa välillä, ja on erityisen surkea. Ehkä poikakoiraa hävettää tuo punainen side?

(image)



You rock!

2013-01-30T23:34:31+02:00

(image)

Sain Leenalta RGB-napin, kiitos!

Ideaan kuuluu, että minä vastavuoroisesti nimeän minun rokkaavat blogituttuni.

Tavallinen. Omassa tavallisuudessaan erityisen erityinen. Minulle myös muuta kuin blogituttu, mutta ei kai se kiellettyä ole?

Kafkakoski. Jo nimimerkin valinta osoittaa tiettyä rokkaavuutta, ja vaikutelma paranee postaus postaukselta.

Mau. Äärimmäisen positiivinen ihminen, joka jaksaa jakaa valoa myös lähimpiinsä. Ja meihin, jotka olemme vähän kauempanakin. Eikä pelkää olla poliittisesti epäkorrekti, ihanaa!

Minna. Uusi tulokas Stuttgartissa, ja jo hyvin mukana menossa. Avartaa omia näkökulmiani tutkimusalallaan ja tarjoaa virkistävää keskustelua ja ajattelemisen aiheita.

Viides nappulani onkin sinisävyinen, ja menee aputassu Jamille ja isännälleen.

(image)



Seuraa etsimässä?

2013-01-30T23:34:31+02:00

Päivät vähenevät. Muuttoauto lähtee kolmen viikon päästä, ja me itse muutamaa päivää myöhemmin. Neljän viikon päästä tähän aikaan olemme jo reippaassa vauhdissa purkamassa muuttolaatikoita omaan kotiimme. Toivottavasti.Olen lukenut useita ulkosuomalaisten blogeja, joiden kirjoittajat ovat ensin muuttaneet ulkomaille ja sittemmin takaisin Suomeen. Useimmissa niissä päällimmäisiä huolenaiheita ovat pakkaaminen, viimeisten muistoesineiden osto kohdemaasta, mahdollisesti asunnon hankinta kotimaassa, jäähyväisten jättäminen ja toisaalta innostunut odotus muutosta. Näitä samoja asioita käydään nyt meilläkin läpi, mutta sen lisäksi vammaisuuteni antaa muuttoon erityissäväystä.Tarvitsen normaalissa elämässäni paljon apua. Täällä Saksassa asia hoituu kylmällä rahalla - maksa itse taksisi, palkkaa kotipalveluyritys siivoamaan, orjuuta ystäviäsi kunnes sinulla ei enää ole niitä - mutta Suomessa saan yhteiskunnalta tukea elämiseni ja olemiseni järjestämiseen. Se on äärimmäisen hyvä asia, en kiistä sitä laisinkaan ja otan sata kertaa mieluummin Suomen papereita pyörittävän järjestelmän* kuin Saksan varallisuuden mukaan eriarvoistavan, mutta tässä vaiheessa kun jokainen tukitoimi pitäisi muistaa kerralla hakea ja perustella, se tuntuu hiukan raskaalta.Koska komennukseni oli vain vuoden, olen säilynyt koko ajan Suomen sosiaaliturvan parissa. Tämä tarkoittaa sitä, että KELA on maksanut terveydenhuoltoni myös täällä, ja olen ollut myös suomalaisten sosiaalipalveluiden kohteena. Ulkomaille näitä palveluja ei tietenkään myönnetä, mutta tässä tapauksessa etu tulee siitä, että asiakassuhteeni sosiaalivirastoon ei ole koskaan katkennut. Minulla on ennestään voimassaolevat päätökset sekä kuljetuspalvelusta sekä henkilökohtaisesta avustajasta. Muutan takaisin samaan kaupunkiin kuin mistä lähdin, joten oletin, että asia on sillä hyvä ja voin alkaa etsiä itselleni avustajaa. Onneksi tarkistin.Muutan Helsingissä alueelta toiselle, ja nämä päätökset eivät kuulemma siirrykään sujuvasti, vaan ensin pitää ottaa yhteyttä uuden alueen sosiaalityöntekijään. Olisin joka tapauksessa ottanut häneen yhteyttä ja sopinut tapaamisesta kun pääsen Suomeen saakka, mutta nyt joudun luottamaan ensikosketuksen puhelimen varaan. Lisäksi puhelinaikaa on vain tunti arkiaamuisin, klo 9-10, joka minun ajassani sijoittuu klo 8-9. Lomalaiselle tuskaisen aikaisin, mutta tietenkin sitä yhtenä aamuna herää. Ensimmäinen kontakti on kuitenkin tärkeä, enkä olisi halunnut tehdä sitä ihan näin.Suhtaudun luottavaisesti siihen, että jo tehtyä avustajapäätöstä ei kumota, ja voin etsiä itselleni uuden avustajan syksyä varten. Aloitin jo hahmottelemaan työpaikkailmoitusta. Vaikka olenkin kirjoittanut niitä useita aikaisemmin, se tuntuu aina yhtä hankalalta, ihan kuin senssi-ilmoitusta kirjoittaisi.Pyörätuolia käyttävä akateeminen nainen etsii itselleen päiväkahviseuraa... eikun henkilökohtaista avustajaa arjen askareissa auttamiseen. Tositarkoituksella.Rullatuoliin sidotulle potilaalle etsitään hoivaajaa iltapäiviksi.Hei sinä reipas ja oma-alotteinen tuleva henkilökohtainen avustajani! Jos olet kiinnostunut siivouksesta, tiskauksesta, koirien ulkoilutuksesta, minun kärräämisestäni ruokakaupassa ja shoppailemassa, siitä&tuosta mitä arjessa eteen tulee, ota yhteyttä. Tehdään yhdessä arjesta sujuvampaa!Kuten näkyy, vielä ei ole valmista tullut. Mutta jos joku blogin lukijoista kaipaa osa-aikaista työpaikkaa, niin sähköpostia vaan Gmailiin tulemaan, tunnus on tassutus. Ei se hullu ole joka pyytää osaa...*Osaavat ne papereita pyörittää tässäkin maassa. Ehkä jopa enemmän kuin kotona. Mutta arjesta selviämiseen niiden pyörittely ei auta yhtään.[...]



Nimittelyä

2013-01-30T23:34:31+02:00

Jenni-Juulia kirjoitti hiljattain nimistä ja nimityksistä joita meistä vammaista saa ja ei saa käyttää. Siellä vilahteli vammaista ja vammasta, rajoitteita ja haasteita, erityisiä tarpeita ja rullatuolejakin. En itse kommentoinut postausta JJ:n blogissa, mutta näytin sitä muutamalle terveelle (niin ei saa sanoa, pitää sanoa vammattomalle) ystävälleni, ja kysyin mielipiteitä. Sain hyviä kommentteja, ja niistä taas uusia ajatuksia.

Itselleni tuli ensimmäiseksi tuosta postauksesta mieleen, että mikä JJ tai kukaan muukaan on sanomaan, miksikä minua saa sanoa. Jos joku tykkää, että häntä sanotaan vampiksi, niin mikäs siinä, mutta itsestäni käytettynä kokisin sen loukkaavaksi sanan muiden konnotaatioiden takia. En myöskään pidä sanaa rampa kovin fiksuna valintana, mutta toisaalta liikunta- ja toimintarajoitteiset eivät haittaa minua yhtään, vaan käytän niitä itsekin.

Eräs ystäväni kysyi, miksi ylipäänsä pitää kutsua joksikin? Miksi pitää edes mainita, että toinen on erilainen. Tämä on tietenkin totta kun puhutaan vaikkapa kolmannelle kaverille jotain minusta. Voi sanoa "eräs ystäväni" tai "Tassu" jos olen kolmannellekin tuttu, kun kerrotaan vaikka että olin pitänyt lukemastani kirjasta. Mutta jos kerrotaan vaikka miten "spurgu yritti väkisin auttaa ystäväni ylös mäkeä, vaikka pääsee se itsekin", ei asia oikein valkene, jos pyörätuolista ei mainitse. Tai jos olemme vaikka yhdessä kolmannen henkilön kanssa tekemässä jotain, johon liittyy liikkumista jonnekin, tai jotain muita seikkoja, joissa vamman aiheuttamalla toimintarajoitteella on merkitystä. Ja usein ihmiset haluavat muutenkin kertoa toisistaan asioita, ja silloin niille pitää olla nimet.

Tuttavani sanoi tähän kysymykseen, että ihan sama mitä sanotte, minä käytän niitä sanoja, mihin olen tottunut, eikä minua teidän mielipiteenne kiinnosta. Ihan sama onko invalidi, rullatuolipotilas tai vajakki huonoja sanoja, hän käyttää niitä siinä missä neekeriä ja mustalaistakin. "Ei se sana vaan se tarkoitus." Minusta tuo on huono peruste, ja osoittaa piittaamattomuutta kanssaihmisiä kohtaan. Jos tietää tietyn sanan loukkaavan kohderyhmää (rullatuolipotilas vammaisia) niin miksi sitä pitää jääräpäisesti käyttää? Se on alentavaa, epäkohteliasta ja tylyä.

Mutta loppujen lopuksi merkitys on se mikä ratkaisee, ei se sana mitä käytetään. Hyvä ystäväni soitti minulle tänään kertoakseen, että oli katsellut edelliskesäisiä mökkikuvia reissulta, jossa minäkin mieheni kanssa olin mukana. Ääni täynnä lempeyttä ja hieman yllätystä hän kommentoi kuvaa, jossa istuin terassilla pyörätuolissa: "tajusin, että sähän olet vammanen".

Paha, paha sana, ja niin sydäntä lämmittävä sisältö. Olennaista minussa ei ole se, mikä näillä "hyvillä" ja "huonoilla" sanoilla on määritettävissä, vaan jokin ihan muu.



Hups!

2013-02-13T17:36:54+02:00

Ihmettelin kovasti, kun edellisen postaukseni kommentteihin oli jätetty lähestulkoon hyvästejä muistuttavia viestejä. Tänään luin tuon vanhan postauksen uudestaan ja ymmärsin paremmin. Otsikosta lähtien se julistaa loppumista, ja luonnollisesti monet ovat tulkinneet sen blogin loppumiseksi. Hyvänen aika, ei nyt sentään! Kyse oli vain viimeisestä työpäivästä!

Edessä on koko elokuun mittainen loma Saksassa. Kuun lopussa muutamme täältä pois, joten pari viimeistä viikkoa on varmaankin aika tavalla muuttokeskeistä touhua. Nyt ollaan vielä ihan vapaalla, ja voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että en ole tehnyt mitään. Ja se tuntuu hyvältä.

"Ei mitään" tarkoittaa minun tapauksessani kaikenlaista. Olen lukenut (uusin Harry Potter, jotain englanninkielistä hömppää jota en edes muista, Narnian tarinat...), katsonut DVD:ltä sarjoja (Tahdon asia, Ally McBeal, 1. tuotantokausi menossa) ja netistä Pasilaa, tehnyt pitkiä peltolenkkejä koiran kanssa, treenannut koiraa, rakentanut junarataa (kuvia tulossa joskus, kameramies on myös lomalla) ja nukkunut. Kovin on ollut vaikeaa päästä työasioista ja niiden ajattelusta irti, mutta toisaalta unirytmin keikauttaminen iltayöpainotteiseksi on sujunut varsin tuskattomasti.

Muuttojuttuja selvittelen rauhalliseen tahtiin, ja pakkaaminen aloitetaan vasta lähempänä muuttoa. Sen luulisi olevan helpohkoa nyt, kun kaikki otetaan mukaan, eikä roskiin heitettävää ole kovin paljon kertynyt. Sitä ennen on ohjelmassa vielä pari matkaa, ainakin Berliini ja Praha, ja sitä lomailua.

Kommenteissa toivottiin myös paluumuuttoraporttia ja tunnelmia Suomesta muuton jälkeen. Olen ajatellut niitäkin laitella ajan ja viitsimisen puitteissa, vaikka Suomessa odottaneekin melkoisen tiukka työputki.



Viimeinen!

2013-01-30T23:34:32+02:00

Vuosi sitten olin kuvitellut, että tämä päivä olisi ollut haikea, ehkä jopa muutaman kyyneleen arvoinen. Viimeinen työpäivä komennustyöpaikassani.

Tavarat on pakattu, järjestelen vielä viimeisiä tiedostoja ja poltan CD:lle tuloksiani, jotka jäävät jälkipolvien käyttöön. Työhuoneeni seinällä roikkuu vielä suomalaista luontoa kuvaava kalenteri, jonka tätä päivää kuvaava ruutu on merkitty iloisen vihreällä, ja sen vieressä käsin kirjoittamani paperi akkusatiivin ja datiivin taivutuksista (der-den-dem) ja prepositiolistoista (durch, für, gegen, ohne, um). Tänne tuomani kahvikuppi on sosialisoitu muiden käyttöön, ja jätän sen hyvillä mielin tänne itsestäni muistuttamaan - vaikkei kukaan tiedäkään, että se oli minun tuomani.

Tunnelma on kaikkea muuta kuin haikea. Heti aamusta uusi kollegani sai minut raivon partaalle kertomalla, että raportti, jonka olin hänelle laittanut, oli ala-arvoisen huono, koska yhdestä kuvaajasta puuttui x-akselin yksikkö. Kuvaajasta, jonka akselit ovat päivänselvät ihmiselle, joka asian tuntee. Totta kai ne yksiköt pitää siellä olla, mutta se, että tämä sankari ei taulukkoa ymmärtänyt, ei vielä tee siitä ala-arvoista, ei taulukosta, eikä varsinkaan koko raportista.

Minun työtäni jää tänne jatkamaan vastavalmistunut nulikka, jolla on itsetuntoa ja röyhkeyttä enemmän kuin koko muulla porukalla yhteensä. Jopa lähtiessäni, hän yrittää painostaa minua antamaan keskeneräisen väitöskirjani luonnokset hänelle "opetustarkoituksessa", eikä laisinkaan ymmärrä, kun kieltäydyn julkaisemattomien tulosten luovuttamisesta. Eihän hän niillä kuulemma mitään tekisi.

Jätän tämän työpaikan ilolla, ja palaan tyytyväisenä takaisin omaan työhöni Suomessa. Työpaikalle, jossa minua ja osaamistani arvostetaan, jossa kommunikaatio on yksinkertaista, johtaminen toimii, ja ihmisten erilaisia ominaisuuksia osataan sekä arvostaa että ottaa huomioon siten, että kaikilla on mahdollisimman hyvä olla töissä.

Tämän työvuoden aikana olen tietenkin myös oppinut jotain. Olen oppinut sietämään erilaisia ihmisiä ja erilaisia toimintatapoja ainakin edessäpäin, ja silloin tällöin jopa nähnyt erilaisuudessa vahvuuksia. Olen varmempi omista perusarvoistani erityisesti työympäristössä: rehellisyys, avoimuus, työkavereitten tasavertainen kohtelu ja toisten huomioiminen. Onneksi saan tehdä töitä työpaikalla, jolla muutkin ajattelevat suurin piirtein näin.

Muutaman tunnin päästä aloitan hyvin ansaitun kesäloman. Suunnitelmissa on Harry Potteria, uimista, lähialuematkailua ja rentoutumista. Blogi päivittyy kun päivittyy. Varmasti lupaan vielä loppupostauksen lähempänä muuttoa, siellä kuun lopussa sitten.